Isa 14 v.

Syyskuu 23rd, 2008

Synttärityttö

Sunnuntaina käytiin Isan synttäreillä. Missu ei tällä kertaa päässyt mukaan ja moitteitahan siitä tietysti sain, kun uusia synttärikemuja tuskin enää tulee :-( Mutta lupasin, että käydään kyllä Missun kanssa moikkaamassa isosiskoa tässä ihan lähiaikoina.

Ikä ei paljoa paina, Isa on aivan uskomattoman hyvävointisen oloinen! Kuulo on luonnollisesti jo vähän huononpuoleinen ja liikkeet jäykät, mutta muuten tyttö painaa menemään todella pirteänä ja iloisena!

Onnittelut kaikille muillekin Chaccado J-pennuille, jotka täyttivät sunnuntaina 14 vuotta!

The End

Kohellustreenit

Syyskuu 23rd, 2008

Keskiviikkona oltiin Wiltsun kanssa hakumetsässä. Meitä oli aika monta koirakkoa mukana ja koska treenit alkoivat vasta 17.30, niin tiedossa oli, että loppupää saa hoitaa hommansa pimeässä…

Edellisissä treeneissä mulla oli reissutuliaisina karkkia matkassa mukana, mutta unohdin tarjota niitä, kun kukaan ei kysellyt. Tällä kertaa kysyttiin kyllä, mutta nyt olin unohtanut ottaa ne mukaan :-( argh! Muistin sentään, että karkit jäivät, kun olin ajanut vasta muutaman sata metriä. En kuitenkaan enää viitsinyt kääntyä takaisin, etten olisi taas myöhästynyt (olin kerrankin ajoissa matkassa). Tänään on taas treenipäivä ja nyt on karkit jo valmiiksi pakattuna mukaan! Toivottavasti joku muistaa nyt kysellä niiden perään, ettei käy taas köpelösti ;-)

Kohellusta ja sinne tänne juoksentelua

Alkupään koirilla kesti työskentely hieman pidempään ja koska Wiltsu oli toiseksi viimeisenä, niin meidän vuorolla olikin sitten jo ihan säkkipimeää. Onneksi oli otsalamppu mukana, näki edes jotain.

Wiltsun treenit menivät vanhan kaavan mukaisesti. Alkuun kohellusta ja sinne tänne juoksentelua ja kun herra viimein malttoi aloittaa työskentelyn, niin sitten homma sujui mallikkaasti.

Ensimmäinen äijä otettiin muistikuvana, kun ajattelin, että herra malttaisi keskittyä nopeammin etsintätehtävään, mutta ei sillä ollut mitään merkitystä :-( Toinen äijä oli valmis ja aivan samanlaista vouhkaamista oli molempien maalimiesten kohdalla ennen kuin herra sai työvaihteen päälle. Kolmatta en enää viitsinyt ottaa. Kello oli jo paljon ja oli niin pahuksen pimeääkin jo, enkä uskonut, että viimeinen olisi yhtäkkiä ollut sellainen nappisuoritus, että sen takia olisi kannattanut vielä yksi ottaa.

Taidankin ottaa ensi kerralla ensimmäiseksi haamun, josko se sitten intoutuisi lähtemään vauhdikkaammin suoraan maalimiehelle?

The End

Mikä juttu tää taas olikaan?

Syyskuu 11th, 2008

Pitkä treenitauko hakuilusta on vihdoin taaksejäänyttä aikaa, tiistaina päästiin taas tositoimiin. Tai ainakin jotain sinnepäin…

Päätin jo hyvissä ajoin, että otan Boden mukaani. Bode tarvitsee eniten toimintaa ja sille tekee myös hyvää tavata “vieraita” ihmisiä. Päätöksessäni myös pysyin, vaikka se aiheutti mulle taas tukun harmaita hiuksia lisää :-(

Lähtöön pitäisi varata vähintään puoli tuntia

Koko jengi oli pihalla, kun aloin tehdä lähtöä. Hyvissä ajoin kerrankin! Bode luimisteli vähän kauempana ja yritti olla mahdollisimman huomaamaton, kun tajusi, mitä tuleman pitää. Missu ja Wiltsu olivat molemmat innoissaan ja valmiina lähtemään mukaan. Missun sain suht kivuttomasti sisälle. Ei se mielellään tullut, mutta laahusti kuitenkin hitaasti tajuttuaan, ettei pääse mukaan. Wiltsu perhana taas ei millään halunnut ymmärtää, että senkin pitää mennä sisälle. Se oli ihan varma, että pääsee mukaan, kun tarpeeksi innokkaalta näyttää. Kymmenisen minuuttia sitä vuoroin houkuttelin nätisti ja vuoroin komensin tiukasti, ennen kuin lopulta sain sen sisälle. Että osaa olla vaikeaa.

Onneksi Boden autoon sullominen onnistui tällä kertaa suht helposti. Eihän se mielellään tullut, luimisteli ja jäi jäkittämään muutaman metrin päähän autosta, mistä jouduin sen retuuttamaan ja tietenkin nostamaan autoon… Ei kuitenkaan nyt lähtenyt huitelemaan tietä pitkin karkuun! Noh, ei siinä muuta, kuin äkkiä viesti treenien vetäjälle, että tulossa ollaan, vaikka vähän myöhässä - taas :-( Ja kiireesti matkaan.

Miksi tuo kyykyssä oleva ihminen kutsuu mua?

Halusin Bodelle ensin makkararingin, kun poika oli taas vähän hämillään. Sama vanha ongelma jatkuu edelleen. Ei voi mennä niiden ihmisten luo, jotka kutsuvat, niissä on jotain epäilyttävää. Niiden luo voi kyllä mennä, jotka eivät kutsu. Mun piti kävellä mukana, että herra suvaitsi mennä kutsujien luo :-( Ja ensimmäiset nakinpalat sylkäisi mokoma suustaan pois, mutta sen jälkeen nakit kyllä kuitenkin kelpasivat.

Otettiin reilusti takapakkia ja palattiin ihan lähtöpisteeseen asti eli koira liinaan ja risteilemään aluetta. Alkuun Bode matkasi nenä maassa ja etsi jälkeä. Kai se joitain jälkiä seurasikin. Lopulta kuitenkin pää alkoi aina välillä kohota ja muutamaan kertaan kääntyi katsomaan mua kuin kysyen: Mikä juttu tää nyt taas olikaan? Ja kun viimein sai hajun maalimiehestä, niin lamppu syttyi pikkumiehen pään päälle ja eikun lähetys ja äijä löytyi kuusien seasta.

Toinen äijä otettiin samalla tavalla. Ja tällä kertaa oli mukana myös tienylitys. Todella upeasti poitsi meni lähetyksen jälkeen tien yli. Tosin jouduin lähettämään myöhemmin uudestaan tieltä, kun palasi takaisin löytämättä äijää, mutta siis ensimmäisellä lähetyksellä ei tienylitys aiheuttanut minkäänlaista epävarmuutta. Hienoa!

Kolmatta ei enää otettu, kun oltiin jo “tuhlattu” aikaa makkararinkiin (meitä oli harvinaisen monta tällä kertaa treeneissä). Tosin hyvä oli myös jättää kahteen, kun molemmat menivät niin hienosti. Kolmas jos olisi tyritty, niin olisi harmittanut ja pahasti.

En se minä ollut, se oli Bode!

Niin ja täytyy vielä oikein kehaista, että enpäs mulinut kertaakaan, vaikka useampaan otteeseen jouduin (taas niitä halvatun) ojia ylittämään, hyvä minä! Vettä oli tosin sen verran vähän, että pääsin pikkuisen lintsaamaan - ei tarvinnut ihan koko ojanmittaa edes yrittää ylittää. Toisin kävi Bodelle. Molskis vain kuului, kun pojan loikka jäi vähän lyhyeksi ;-) Heti täytyi hihkaista, että se en sitten ollut minä ;-)

Ja olihan mulla tietysti mukana Haapsalun tuliaisina pussillinen karkkeja treenikavereille, mutta kun kukaan ei tuliaisten perään kysellyt, niin eikös pussi tullut avaamattomana takaisin kotiin… Yritän muistaa ottaa sen mukaan myös ensi kerralla! Josko sitten joku niitä kyselisi tai muistaisin jopa ihan omatoimisesti tarjota…

The End

Rutina poissa!

Syyskuu 3rd, 2008

Huh, ei rutise Wiltsun pää enää! Lähes olematonta rutinaa ja hyvin pienellä alueella, on tässä vielä muutamana päivänä tuntunut, eikä sitäkään olisi taatusti huomannut, jos ei olisi osannut etsiä. Mutta nyt ei enää kuitenkaan löydy - aktiivisesta yrityksestäni huolimatta ;-) - pienintäkään rutisevaa kohtaa! Helpotuksen huokaus!

Eilen illalla sain vielä yhden ehdotuksen rutinan lähteeksi: allerginen reaktio. Kuulosti oireilu hyvin samankaltaiselta, joskin Wiltsulla se oli huomattavasti lievempää ja pienemmällä alueella. Nyt ei vain enää ole minkäänlaista muistikuvaa, saiko Wiltsu kenties jonkin sellaisen makupalan tai oliko ruuassa lisukkeena jotain sellaista, mitä ei aiemmin ole ollut ja mikä olisi mahdollisesti aiheuttanut allergisen reaktion. Mutta hyvä tietää vastaisuuden varalle, kiitos Teija! Jos joskus taas alkaa rutinaa tuntua/kuulua, niin tiedän kyseessä voivan olla myös allerginen reaktio.

Katso myös Wiltsun pää rutisee.

The End

Ei enää juopottelua yöllä

Syyskuu 3rd, 2008

Taas oli viime perjantaiaamuna pissat lattialla Wiltsun huoneessa :-( Edellisenä iltana poika kävi muun jengin kanssa yhtä aikaa pissalla puoli kahdeltatoista ja isot pissat tekikin, olin silmä tarkkana vahtimassa. Aamulla kahdeksalta kun Pete meni alakertaan, oli Wiltsun huoneen lattialla iso lätäkkö.

Kahdeksan ja puoli tuntia ei pitäisi olla liian pitkä aika pidätellä. Ei se ole päiväsaikaankaan eikä noille muille koiruuksille. Jotain hämminkiä tässä täytyy olla. Mielenosoitusta?

Mietittiin siinä aamulla, että tuleeko Wiltsulta vahinko silloin kun piprut aloittavat aamukohelluksensa, mikä ärsyttää herraa tavattomasti (haukkuu ja hyppii porttia vasten)? Loppuuko pidätyskyky siihen, kun hermot menevät ja pitää alkaa metelöinti? Vai täytyykö rakko tyhjentää jo jossain vaiheessa aiemmin yöllä?

Myös Wiltsun huoneen vesikuppi oli aamulla tyhjä. Ei siinä tosin paljoa ollutkaan. Nyt on ruvettu nostamaan vesikuppi Wiltsulta yöksi pois, kun on jo sen verran viileämmät ilmatkin, ettei pojan ole mikään pakko öisin vettä saada. Eikä ole nyt enää sen jälkeen tullut öisiä pissoja lattialle (kop kop).  Täytyy seurailla tilannetta.

The End

Pidätysvaikeuksia

Elokuu 27th, 2008

Tänä aamuna Wiltsun huoneessa oli taas pissat lattialla :-( Edellinen kerta oli viime torstain ja perjantain välisenä yönä, kun se ei jaksanut odottaa aamuun asti. Eli nyt on ihan lyhyen ajan sisällä kaksi kertaa ollut yöllä pidätysvaikeuksia.

Koko jengi käy yhtä aikaa iltapissalla ennen nukkumaanmenoa eikä muilla ole koskaan ollut minkäänlaisia pidätysvaikeuksia. Vähän moinen harmittaa, mutta enemmän kuitenkin huolestuttaa. Liittyisikö tämä samaan mystiseen ongelmavyyhteen, mikä Wiltsua koettelee? Vai johtuuko vain siitä, että Wiltsu juo selvästi enemmän kuin muut (tehnyt sitä koko ajan) ja ei siksi pysty aina pidättelemään läpi yön? Olisikohan se viime yönä käynyt siinä puoli kahdentoista ja kahdentoista välillä iltapissalla, aamulla kahdeksalta pääsi seuraavan kerran ulos ja siinä välissä oli siis ehtinyt tehdä pissat lattialle :-(

Täytyy alkaa pitää kirjaa yöllisistä pidätysvaikeuksistakin, jos ne vaikka liittyisivät huimauskohtauksia aiheuttavaan vaivaan. Onneksi Wiltsu kuitenkin itse vaikuttaa ihan normaalilta, pirteältä itseltään, joten siinä suhteessa ei ole aihetta huoleen!

The End

Autonsiivous kera koirien

Elokuu 27th, 2008

No, joko lähdetään?
Minne mennään?
Me ollaan valmiita!

Täytyypä laittaa tänne jotain mukavaakin välillä, löysin nimittäin kamerasta pari kuvaa, mitkä nappasin viime kuussa yrittäessäni siivota autoa.

On muuten tosi vaikeaa puuhaa, etenkin kun sitä yrittää tehdä pihanpuolella niin, että koirat ovat siinä pyörimässä… Ei tarvitse kuin auton takapaksi avata, niin johan auto täyttyy koirista. Tai oikeammin Wiltsusta ja Missusta. Bode pysyy varmuuden vuoksi tarpeeksi kaukana, ettei vaan joudu autoon.

Kun saa koirat hätisteltyä autosta pois ja kääntyy viemään jotain tavaraa terassille säilöön, niin eiköhän koirat palaudu välittömästi takaisin autoon ;-) Kyllä ne on pöhköjä! Voi tietysti miettiä kuinka pöhkö itse olen, kun moista puuhaan pihalla koirien seassa… miksen mene portin ulkopuolelle koirilta turvaan? Niinpä. Välillä toki niinkin, mutta helpompaa kuitenkin nostaa tavarat terassille kuin jättää niitä lojumaan pitkin ja poikin pihan ulkopuolelle. Ja imurointikin on helpompaa pihalla… vai tuntuuko se vain siltä?


Auto on vihdoin saatu boxeista yms. tavaroista tyhjäksi. Enää tarvitsisi saada koirat pysymään autosta pois, että imurointi onnistuisi… helpommin sanottu kuin tehty.

The End

Wiltsun pää “rutisee”

Elokuu 24th, 2008

Aina vaan oudommaksi menee Wiltsun tilanne. Eilen illalla Pete sanoi, että Wiltsun päästä kuuluu rutinaa, kun sitä silittää. Siis mitä? Kummallisempaa en ole koskaan ennen kuullut, joten pakko oli heti kokeilla ymmärtääkseni mitä se tarkoitti. Ja todellakin, kun päätä silitti tai veti kevyesti sormella pään yli, niin tuntui omituista rahinaa. Ihan kuin kallon ja ihon välissä olisi jotain poksahtelevaa ainetta. Tarkistin heti muiden koirien päät ja ne tuntuivat ihan normaaleilta; kova kallo tuntui ihon alla, ei mitään “ylimääräistä” siinä välissä eikä rutinaakaan kuulunut kummankaan briardin päästä.

Yritin kuumeisesti sekä eilen illalla että tänään etsiä netistä vastaavia tapauksia, vaan en ole löytänyt. Ehkä en vaan keksi oikeita hakusanoja… Millä sanoilla tuollaista osaisi hakea? Pää rutisee, rahisee, poksuu, ihonalaista nestettä päässä? Ja onko ylipäätään kyse nesteestä vai jostain muusta? Peten mielestä se on kuivaa ainetta, kun rutisee, mutta mun mielestä se kuitenkin “lilluu” ja tuntuu vähän samalta kun itsellä on joku paikka turvoksissa. Vai voisiko se olla jotain vaahtomaista ainetta tai ilmaa? Mutta miten ilma tai nestemäinen aine sitten rutisisi, onkin jo vähän kinkkisempi juttu. Tosi outoa.

Tänä aamuna tuntui, että ihon ja kallon välissä olisi hieman vähemmän ylimääräistä ainetta, mutta rutinaa sieltä kuuluu yhä edelleen. Alun perin oli tarkoitus, että kävisin taas eläinlääkärin kanssa oireita tarkemmin läpi samalla, kun käydään seuraavan kerran rokotuksissa ja katsottaisiin sitten, että otetaanko jotain uusia kokeita, mitä ei ole vielä tehty. Mutta nyt mietityttää, että pitäisikö sittenkin tilata lääkäriaika jo aiemmin?

Wiltsua itseään asia ei näytä haittaavan yhtään. Ihan normaalisti se suhtautuu pään silittelyyn, ei näytä aristavan eikä muutenkaan reagoivan mitenkään päänsä rutinaan. Tuskin se kipuakaan aiheuttaa ja tuskin siitä hirveän kova päänsisäinen äänikään lähtee, koska tuo päätään siliteltäväksi ja paijailtavaksi kuten ennenkin.

Mystisen vaivan pikakertaus

Koko mystinen vyyhti vielä pikakertauksena jos joku vastaavanlaisten ongelmien kanssa painiva löytäisi tiensä tänne ja yhteistuumin saataisiin jotain selvyyttä tähän kummalliseen vaivaan:

Wiltsulla on siis ollut huimaus- ja heittelehtimiskohtauksia maaliskuusta 2007 alkaen. Ei kovin usein eikä kovin montaa. Heti alussa oli useampi kohtaus lyhyen ajan sisällä, viime aikoina hyvin hyvin harvoin ja todella lieviä. Juo ja pissaa enemmän kuin muut, mutta niin se on tehnyt aina. Muutaman kerran on pissannut yöllä sisällekin. Kahdesti viime vuonna katsottiin maksa-arvot, molemmilla kerroilla alat hieman koholla (maaliskuussa 159 ja lokakuussa 133, viitearvo 10-100), mutta ei niin paljon, että olisi selittänyt oireita tai antanut aihetta jatkotoimenpiteille. Nyt viime aikoina Wiltsu on myös alkanut lihoa, vaikkei ruuan ja liikunnan määrä ole muuttunut. Ruoka-annosta on lihomisen myötä vähennetty, mutta se ei näy missään. Ja viimeisimpänä nyt siis rahisevan aineen kertyminen kallon ja ihon väliin.

Kohtauksista tarkemmin Wiltsun sairauskertomuksessa.

Allerginen reaktio? Lue myös: Rutina poissa.

The End

Vanhoja ja raihnaisia

Elokuu 22nd, 2008

Taas on jäänyt kirjoittelut melko lailla minimiin :-( Ei vaan ole saanut aikaiseksi ja rästihommia on muutenkin pilvin pimein odottamassa reipasta toimeen tarttujaa… Kunpa vaan löytäisi sellaisen itsestään!

Eilen käytiin Isan, Missun siskopuolen, luona kyläilemässä. Uskomatonta, että neitokainen täyttää kuukauden kuluttua jo peräti 14 vuotta! Siellä se kirmaili kuin teinityttö. Hieman jäykiltä sen laukka-askeleet kieltämättä näyttivät, mutta silti! Niin pirteän ja hyvävointisen näköinen vanhus oli että! Jaksaisipa omatkin kultamussukat porskuttaa yhtä pitkälle ja yhtä hyväkuntoisina!

Hiljaiseloa treenirintamalla

Treenipuolella on ollut viime aikoina hiljaista. Hakutreeneissä on meneillään kesätauko ja meiltä jäi muutenkin jo ennen taukoa joitain treenejä väliin, joten todella pitkä paussi on nyt ollut. Bode kävi ensimmäistä kertaa raunioradalla työskentelemässä heinäkuun alussa ja jälkiä olen sille tehnyt kesän aikana muutamia - vaihtelevalla menestyksellä, mutta muuten ollaan kesää vietetty suht rauhallisesti.

Bode luonnollisesti pelaa päivittäin palloa, eihän se muuten olisi Bode. Ja onpa se taas vaihteeksi ollut maalaushommissakin :-[ Huomasin nimittäin tänä aamuna maalia sen niskassa. Sen ja kanssa pitää aina tunkea itsensä joka paikkaan.

Vanhoja ja vaivaisia talo täynnä

Lisäilin tässä joku aika sitten Wiltsun sairauskertomukseen heinä-elokuulle merkinnät epämääräisestä huojunnasta ja kaatumisista. Nyt on alkanut enenevässä määrin mietityttää myös sen pyöristyminen, vaikkei liikunnan ja ruuan määrässä ole sanottavammin tapahtunut muutoksia. Samoin runsas juominen ja pissaaminen aiheuttavat huolta. Juonut se on tosin aina paljon enemmän kuin muut, mutta kai siihen joku syy pitää olla? Ja viime yönä siltä oli taas tullut pissat lattialle. Eihän sitä kovin usein käy, mutta kun noilla muilla ei koskaan. Voisivatko ne liittyä jotenkin sen mystiseen vaivaan? Täytyy pitää muistissa ja ottaa puheeksi, kun ensi kerralla käydään rokotuksissa. Ja olisikohan syytä samalla taas tarkistaa maksa-arvot? Näkisi onko se yksi niistä yhä edelleen hieman koholla, vai onko muutoksia tapahtunut suuntaan tai toiseen…

Muutamia viestejä olen saanut vastaavanlaisten ongelmien kanssa painivilta, mutta en vielä yhtään sellaista, mistä olisi jotain selvinnyt. Mielelläni kuulisin, jos joku on onnistunut ratkaisemaan mysteerin tai on ainakin päässyt vähän eteenpäin vyyhdin purkamisessa. Toki saa ottaa yhteyttä myös vaikka polkisi samalla tavalla paikallaan, kuten mekin. Aina helpottaa, kun huomaa, ettei ole ongelmiensa kanssa yksin!

Missun jalka on edelleen hyvässä kunnossa! Välillä se ontuu vähän, mutta tahtia se ei haittaa. Bode saa joka aamu kyytiä ja monesti myös päivällä ;-) Hännässä oleva patti on taas paisunut hirveän isoksi ja nyt se on sitä nuollut ja kirputtanut niin, että pahalta näyttää. Hännän amputointi on kuitenkin niin iso asia, että viimeiseen asti yritetään sinnitellä patin kanssa.

Ei tule vanhuus yksin. Bode on ainoa meistä, joka jaksaa koheltaa kaiken aikaa ja jolla on paikat kunnossa. Kaikki muut ollaan enemmän tai vähemmän rampoja ja raihnaisia…

The End

Kadonneet lemmikit

Elokuu 1st, 2008

Törmäsin jokin aika sitten karkurit.fi -nimiseen sivustoon, missä kerrotaan kadonneiden lemmikkieläinten käyttäytymisestä ja annetaan ohjeita etsimiseen jne. Sivuilla voi ilmoitella myös kadonneista ja löytyneistä lemmikkieläimistä sekä näköhavainnoista.

Mielessäni pyörii yhä joulukuun puolessa välissä kadonnut jakrusselinterrieri Hippu, jonka ensin ilmoitettiin jääneen auton alle ja kuolleen, mutta myöhemmin tieto osoittautuikin virheelliseksi. Koko tänä aikana ei Hipusta ole tullut yhtään oikeaa havaintoa, vaikka ilmoituksia on levitetty ympäri Suomen ja löytöpalkkiokin on niin suuri, että koiran palauttaminen kotiinsa on paljon kannattavampaa kuin eteenpäin myynti.

Metsään jää yleensä lauman nuorin koira

Sivustoa selatessani löysin artikkelin kadonneen koiran käyttäytymisestä. Kyyneleet silmissä ja pala kurkussa luin tekstin loppuun, kun mieleeni muistui myös Missun katoaminen vuosia sitten. Missu löytyi kuitenkin vielä samana iltana, joten hätäni oli pientä verrattuna Hipun perheen kokemaan tuskaan ja epätietoisuuteen.

Artikkelissa kerrottiin, että yleensä metsään jää perheen nuorin koira, joka on tottunut kulkemaan lauman vanhempien koirien perässä. Niin kävi sekä Hipun että Missunkin kohdalla. Missu poikkesi äitinsä Riinan kanssa polulta metsän puolelle ja hetken jatkettuani matkaa polkua pitkin, kyllästyin kävelemään yksin ja käännyin takaisinpäin. Ei kestänyt kauaa, kun Riina oli takaisin luonani. Oli varmasti ollut koko ajan kuuloetäisyydellä ja kun huomasi mun muuttaneen suuntaa, tuli takaisin. Oliko niillä sitten joku metsäneläin tai joku muu haju kiikarissa, jota Missu jäi vielä tutkimaan eikä siksi huomannut Riinan lähteneen… tiedä sitä.

Käveltiin Riinan kanssa takaisin mökin pihalle enkä ollut vielä yhtään huolissani. Olin ihan varma, ettei Missu laske Riinaa kauas silmistään missään vaiheessa. Mutta hetken mökillä oltuamme alkoi huolestuttaa. Eikö se ollutkaan huomannut Riinan lähteneen?

Kävelin Riinan kanssa edestakaisin aluetta, missä koirat olivat lähteneet metsään, mutta Missua ei vaan näy eikä kuulu. Soitin jo apuvoimiksi vanhempieni ja veljeni koirat, josko Missu tulisi kun kuulisi tuttujen koirien ääniä. Ei auttanut.

Pelokas tyttö löysi vihdoin tutun auton!

Useampi tunti oli jo kulunut ja alkoi tulla pimeää. Ajattelin, että pitäisi vielä ennen ihan pimeää käydä autolla lähitalot läpi, jos se olisi mennyt johonkin niistä. Mutta helpotus oli suuri, kun autojen välissä näkyikin tuttu tyttö, Missu oli löytänyt takaisin. Todella pelokas se oli ja vaati jonkin verran maanittelua ennen kuin uskalsi tulla luokse. Iltaruuan jälkeen vielä pissasi sisälle - ihan suoraan siihen, missä ruokaili - eli pahasti oli tolaltaan pieni tyttöressu.

Tiesinhän minä sen, että koiria olisi pitänyt pitää enemmän erillään. Tehdä Missun kanssa ihan kahdestaan juttuja, että sen itseluottamus ja omatoimisuus kehittyisi eikä se tukeutuisi ihan kaikessa aina Riinaan. Selvähän se on, että jos aina seuraa vain lauman vanhempia koiria, niin ei tarvitse opetella ajattelemaan itse. Yksin joutuessaan onkin sitten pulassa, kun ei ole ketään näyttämässä, miten pitää toimia.

Onneksi Missu löysi takaisin! Toivon koko sydämestäni, että Hippukin pääsee pian takaisin omaan kotiinsa!

Lukuvinkki: Marja Huovila: Kadonneen koiran käyttäytyminen (www.karkurit.fi)

Katso myös Hipun katoamisilmoitus ja välitä tietoa eteenpäin!

The End