Hanke etenee nopeaan tahtiin. Huhtikuussa saatiin Kymen Vesi Oy:ltä kirje, missä kyseltiin ollaanko halukkaita liittymään mahdollisesti perusteilla olevaan vesiosuuskuntaan. No kyllä vain, vaikka se pahuksesti maksaakin Muitakin halukkaita oli, joten Pitkäsalmen vesiosuuskunta perustetaan kuluvan vuoden loppuun mennessä. Kesäkuun aikana valmistuu esisuunnitelma, jolloin myös kustannusarvio täsmentyy. Toivottavasti se ei tuosta kymppitonnista nyt enää nouse

Ainoa jo lukkoon lyöty viikonloppumeno tälle kesälle sattuu tietysti juuri siihen ajankohtaan, kun aiheesta järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus. Noh, eiköhän siitä kuule muutakin kautta ainakin tärkeimmät asiat. Reissua nyt ei ainakaan voi perua!

Mitähän muuten koirat tuumivat sitten, kun vesikupit täyttyvät uudella, maksullisella vedellä? Saas nähdä nyrpistävätkö naamojaan

Mitä ihmettä, porataanko katua?

Täällä korvessa luonnon keskellä herättiin yhtenä aamuna tuossa aiemmin keväällä aivan käsittämättömään meteliin. Ensimmäiseksi tuli mieleeni, että onkohan joku varastamassa rännejä Mutta ei kai niin tyhmä kukaan ole? Helsingissä aikoinaan asuessani kantautui toisinaan katuporan ääni sisälle. Samantapainen ääni oli tuokin, mutta eihän täällä ole asfalttia lähimaillakaan. Kuuluiko ääni sisältä, pihalta vai jostain kauempaa?

Hetken siinä kuunneltiin ja mietittiin, mistä ihmeestä on kyse. Pete kävi parvekkeella ja piti hieman meteliä ja kas kummaa, outo ääni siirtyi toiselle puolen taloa. Tikkako se oli, joka yritti rakentaa asuntoaan katolle tai johonkin katon lähistölle (meteli oli ainakin sellaista). Ei siis tarvita kukkoa herättämään aamuisin, kun tikka hoitaa saman homman

Täällä sataa vettä, mutta siitäkin huolimatta:

Oikein hyvää juhannusta kaikille!

Wiltsu oli treenivuorossa tällä kertaa ensimmäisenä. Sain herran sekunniksi istumaan, otin pannan pois… ja sinne meni. Taaskaan en ollut tarpeeksi nopea, että olisin ehtinyt antaa lähtökäskyn

Wiltsu pysähtyi heti ensimmäisen piiloryppään kohdalle tutkailemaan. Silmäilin pikaisesti lähistön piilot ja totesin, että molemmat sivupiilot olivat tyhjiä (niihin näin sisälle) ja etupuolella putken edessä ei ollut estettä, joten sen täytyi olla tyhjä samaten kuin siinä vieressä oleva luukullinen piilo, koska luukku oli auki. Mutta Wiltsu vaan jatkoi siinä pyörimistä, joten jossain lähistöllä täytyi äijän olla. Röykkiön takana poika kävi vain pistäytymässä, joten siellä ketään tuskin oli, mutta mutta…

Lopulta Wiltsu näytti paikallistavan äijän siihen luukullisen - mutta siis avonaisen - piilon kohdille. Meinasi jopa koheltaessaan tippua piiloon sisälle. Minä hämmentyneenä kysyn, että onko maalimies todella tuolla? Ja eiköhän siinä vieressä oltu riemuissaan, kun huijaus onnistui täydellisesti. Luukku oli tarkoituksella ohjaajan hämäämiseksi jätetty auki. Onneksi en sentään alkanut hoputtaa Wiltsua jatkamaan matkaa, vaikka aivan varma olinkin, ettei siellä ketään ollut. Wiltsu kuitenkin niin selkeästi oli saanut hajun, että tiesin äijän jossain lähistöllä olevan. Niinpä niin, taas sai huomata, että koiraan täytyy luottaa, vaikka kuinka kuvittelisi tietävänsä paremmin!

Seuraava piilo oli ihan uusi meille. Ei ole roskalaatikkorivistöjä ollut aiemmin meidän aikanamme. Ja Wiltsu ottikin ja meni sujuvasti niiden ohi. Kutsuin sen takaisin tarkistamaan rivistön ja sieltähän se löytyi seuraava äijä. Viimeinen piilo olikin taas vanha tuttu ja helppo homma.

Meillä oli vielä hetki sitten suurperhe naapurina. Muutaman metrin päässä talosta, kuusen oksalla, oli linnunpesä. Ikävää, että huomattiin pesä niin myöhäisessä vaiheessa, ettei ehditty seurata poikueen elämää kuin ainoastaan pari päivää. Onneksi kuitenkin ehdin ihan viime hetkillä napata pesueesta kuvan, seuraavana päivänä pesä olikin jo tyhjä

Maanantaina vietettiin Missu-mussukan synttäreitä. Mummeli täytti jo 11 vuotta. Isosisko, syyskuussa 14 v. täyttävä Isa, kävi kylässä, mutta ikäneidot eivät olisi vähempää voineet olla kiinnostuneita toisistaan. Isa vahti ja odotti herkkuja lasten pöydästä ja Missu aikuisten. Bode puolestaan ei olisi voinut vähempää välittää pöydän antimista, sille tärkeintä oli, että joku potki tai heitti palloa…

Ensimmäisen äijän kohdalla näytti siltä, kuin varsa olisi päässyt ensimmäistä kertaa kesälaitumelle - jätkä kirmaili onnesta soikeana sinne tänne (pöhkö!). Jonkin aikaa sähellettyään, ryhtyi kuitenkin viimein töihin ja etsi äijän.

Toinen meni jo hivenen paremmin, joskin jouduin lähettämään useampaan otteeseen, kun poitsi tahtoi kaartaa vasemmalle vain vähän matkaa edettyään Lopulta se eteni suoraan ja pidemmälle, jolloin äijäkin löytyi.

Viimeinen olikin jo sitten suht ripeä suoritus. Taisi pikkupullero olla jo vähän puhki, kun ei enää ollut intoa ylimääräisiin pyrähdyksiin, vaan lähti suoraan äijälle.

Joo, Wiltsu on pikkuisen pyöristynyt Täytyi jo vähän löysätä liivejä, että mahtuivat päälle Ei auta muu kuin lisätä liikuntaa ja vähentää ruokamäärää. Bodella olisi taas ihan päinvastainen aiheellista, mutta jospa sillä vain lisättäisiin ruokaa Liikuntaa siltä olisikin täysin mahdoton vähentää. Tai sitten pitäisi piilottaa kaikki maailman pallot… eikä sekään ehkä riittäisi. Pöhelö kun keksii omatoimisesti ja aktiivisesti puuhaa kaiken aikaa ihan yksikseenkin.

Niin ja meikäläinen sai taas kuulla pottuilua: “Koita nyt ainakin pysyä alueella!” sanottiin, kun olin lähdössä maalimieheksi. Ai miten niin muka? Minäkö en osaisi mennä aina oikeaan piiloon ja pysyä tarkalleen alueella? Höh, kaikkea sitä kuuleekin. Enhän kuitenkaan ole aikoihin eksynyt kunnolla ja ihan oikeasti reilusti alueen ulkopuolelle… Ja sitä paitsi silloin sai Ada ihan oikean pelastushakuharjoituksen! Ei huono juttu, vai?

Hakuilua

Hakurintamalla on viime aikoina ollut hieman hiljaisempaa. Treenejä ei olla oikein saatu sovitettua aikatauluihin ja kertaalleen olin flunssan kourissa sängynpohjalla. Neljissä treeneissä on edellisen raapustuksen jälkeen käyty, mutta ensimmäisestä ja toiseksi viimeisestä kerrasta en muista yhtikäs mitään, kun en heti ole raapustanut edes pääkohtia ylös… Hämärä muistikuva on, että molemmissa niissä olisi ollut Wiltsu mukana.

Toiset treenit oli Boden synttäriviikonloppuna ja jonkinlaista hataraa selostusta niistä sain kyllä aikaiseksi. Viimeisimmät treenit olivat viime viikon keskiviikkona, jolloin Bode oli kouluttamassa maalimiehiä…

Synttärihulinaa

Huhtikuun alussa vietettiin siis Boden 2-vuotispäiviä! Synttärisankari oli onnesta soikeana, kun vieraita tuli. Lahjoista viis, mutta kun vieraat potkivat palloa, niin pojan riemulla ei ollut rajoja.

Synttäreitä varten jouduttiin hieman siirtelemään huonekaluja, että saatiin toinenkin ruokailupöytä ja riittävästi tuoleja mahtumaan tupaan. Missu ei ollut ollenkaan hyvillään tapahtuneesta. Se oli verisesti loukkaantunut, kun sohva ja nojatuli oli siirretty toiseen paikkaan. Hänen armonsa makasi koko ensimmäisen illan lattialla. Sohvalle ja nojatuolille ei voinut käydä, kun ne oli väärässä paikassa. Hohhoijaa. Onneksi se kuitenkin leppyi ja antoi lopulta siunauksensa uudelle järjestykselle

Koirakuvat-viikkohaaste

Koirakuvat-viikkohaasteeseenkaan ei olla osallistuttu pitkään aikaan. Aiheista se ei ole ollut kiinni, vaan kuten blogikirjoittelu yleensäkin, se on vain jäänyt Kuun alkupuolella olleeseen kura/märkä -haasteeseen olisin saanut haastetta seuraavana viikkona kerrankin ihan tuoreen otoksen, kun Bode kävi vähän seikkailemassa. Vähänkös harmittaa, kun ei ehtinyt oikeaan ajankohtaan!

Terveysrintamalla kaikki hyvin, ainoastaan pieniä pintanaarmuja

Entä mitäpä muuta? Missu on ollut todella hyvässä kunnossa edelleen! Ei ole jalka vaivannut tyttöä yhtään. Pistoksia ei ole tarvittu eikä särkylääkettäkään. Ja joka-aamuinen Boden juoksutus vaan jatkuu Eikä Wiltsullakaan ole ollut kohtauksia enää aikoihin, joten terveysrintamalla on kaikki loistavasti!

Poikien välit vaihtelevat suuresta rakkaudesta syvimpään inhoon. Ei ole kauaakaan, kun pojat herkistelivät lähes joka aamu ja sitä kesti varmaan toista viikkoa - kauan joka tapauksessa. Tai oikeastaan Wiltsu herkisteli ja Bode luuli Wiltsun haluavan vain leikkiä Mutta tässä yhtenä aamuna syttyikin pitkästä aikaa iso sota Pete meni väliin repimään poikia erilleen ja Missu päätti poliisina osallistua touhuun. Se otti Peteä takista kiinni ja veti… Pete sai takkiinsa pienen reiän ja Wiltsu niskaansa muutaman pienen reiän, muut selvisivät vammoitta.

Tällä kertaa otettiin kaikki kolme maalimiestä haamuina ja jokainen toi Boden syötellen pois. Toiveenani oli, että Bode lähtisi matkaan suorinta tietä. Ja hienosti toiveeni toteutuikin! Vielä kun maalimiehetkin oppisivat palaamaan keskilinjalle suorinta tietä (siis sitä tietä, minkä Bode on valinnut), niin kaikki olisi hyvin

Ensimmäisen äijän kohdalla kävi vähän köpelösti, kun mokoma lähti tulemaan väärää reittiä takaisin keskilinjalle. Sellainenhan ei tietenkään Bodelle sovi, vaan herra tuli omineen takaisin ja jätti maalimiehen kulkemaan yksin väärää reittiään… Hetken maanittelun jälkeen Bode kuitenkin suostui palaamaan takaisin maalimiehen luo ja tulivat lopulta yhtä matkaa takaisin.

Toiselle maalimiehelle meinasi käydä samalla tavalla. Bode oli jo lähdössä pois, kun reitti alkoi mennä pieleen, mutta maalimies toimi nopeasti, ehti kutsua herran takaisin ennen lopullista lipeämistä ja vaihtoi reittiä. Maalimies oli siis selvästi ottanut edellisestä opikseen ja loppu sujuikin hyvin. Bode oli tyytyväinen uuteen paluureittiin.

Kolmannen kohdalla ei enää ollut ongelmia. Bode oli tyytyväinen reittivalintaan.

Ymmärrän hyvin Boden logiikan. Jos kerran maalimies on jo kertaalleen onnistunut eksymään, niin eihän sellaiseen “törppöön” voi missään nimessä luottaa. Parempi siis kulkea niitä reittejä, mitkä pelastaja valitsee, etteivät kohta ole eksyksissä sekä pelastaja että pelastettava…

Ai miten niin, missä olen ollut?

Hetken huhuiltuani, näin sen tulevan juoksujalkaa kaukaa pihan ulkopuolelta. Mitä lähemmäs se pääsi sitä järkyttyneemmäksi tulin. Missä ihmeessä se oli ollut ja mitä tekemässä?

Se oli lähes kauttaaltaan aivan märkä ja kurainen. Ainoastaan selkä ihan keskeltä oli kuiva.

Meillä on tontilla, aidatun alueen ulkopuolella, muutama pieni lampi, mutta todennäköisemmin Bode oli pistäytynyt naapuritontin isommassa lammessa. Ainakin siltä suunnalta se tuli.

Selvittyäni pahimmasta järkytyksestäni, kiiruhdin hakemaan kameraa, oli koiruus mokoma sen näköinen, että pakkohan tuo näky oli ikuistaa…

Sinänsä ihan kiva, että poika osaa viihdyttää itseään eikä jää toimettomaksi, jos kukaan ei jaksa tai ehdi sen kanssa puuhailla, mutta rajansa kaikella. Luulisi, että pihaltakin löytyisi jotain tekemistä, meillä on kuitenkin aika iso alue aidattuna. Ei kyllä pitäisi olla tilanpuutteesta kiinni.

Onneksi ei ole naapureita lähistöllä!

Päätin siis ottaa Bodelle ensimmäiseksi makkararinkiä, että sai hieman tuntumaa uusiin ihmisiin. Tuttujen ihmisten luo meneminen ei ollut ongelma eikä mikään, vieraita naisia se ensin vähän vilkuili, mutta pienellä avustuksella meni kyllä hakemaan nakinpalasensa. Isoakin isompi järkytys sen sijaan oli, kun kutsuja oli mies. Bode oli aivan hämmennyksissä: “Mitä tuo tuollainen täällä tekee?” Mun oli pakko mennä edeltä, että Bodekin uskaltautui.

Vaikea, helpohko ja tooosi helppo

Maalimiehet jaettiin siten, että ensin meni kaikkein “vaikein” tapaus peräänajona. Matka oli todella lyhyt ja piilo helppo, riittävästi vaikeutta kun oli siinä, että maalimies oli ihan oikeastikin mies Bode lähti hienosti ja haki hienosti, mutta ei mennyt ihan lähelle. Nakkipurkin se tuli kuitenkin tyhjentämään reippaasti, kun pääsin perille ja annoin siihen luvan.

Toinen maalimies oli vieras nainen ja muistikuva. Ei ongelmia alun haahuiluja lukuun ottamatta. Bode meni ihan viereen ja tuli yhdessä maalimiehen kanssa pois piilolta (olivat menneet iiiison ja leveän ojan yli ja minä odotin toisella puolella, kun en kuitenkaan olisi yli päässyt).

Kolmas maalimies olikin sitten tooosi helppo tapaus. Tuttu nainen ja valmis. Ei ongelmia.

Tuuli oli todella olematon, joten haahuilua esiintyi vähän jokaisen kohdalla, mutta muuten olen kyllä todella tyytyväinen reippaasti toimineeseen poikaan! Oli sentään kaksi ihan vierasta maalimiestäkin. Ja se on todella harvinaista meidän treeneissä!

Treenien päätteeksi Bode tarjosi vielä rahkapiirakkaa synttäreidensä kunniaksi. Paniikki vaan meinasi iskeä, kun olin palstalta laskenut, että meitä olisi kuusi paikalla, mutta autoja ja ihmisiä olikin reippaasti enemmän. Hyvin tarjoilut kuitenkin riitti, joskin osa ei edes uskaltanut ottaa, kun minä hölmö kauhistelin ääneen, että näinköhän siitä kaikille riittää… Niinpä, sitä teippiä tarvitsisi joskus muulloinkin suun eteen, kuin vain koirien kanssa!

Lauantaina oli Boden syntymäpäivä ja koska Peten synttärit on seuraavalla viikolla, niin ehdotin, että pidettäisiin jonkinlaiset yhteiskekkerit. Enpä ihan heti älynnyt millaiseen touhuun ryhdyin…

Innostuin kutsumaan enemmänkin vieraita, kun ajattelin, että viikon varoitusajalla eivät läheskään kaikki kuitenkaan pääsisi. Vain kolme ei päässyt, joten paniikki oli pienoinen, kun pähkäilin, miten kaikki mahtuisivat ja kaikille riittäisi istumatilaa… Ei muuta kuin huonekalujen järjestystä muuttamaan niin, että saataisiin toinenkin ruokailupöytä mahtumaan tupaan.

Hyvin kaikki kuitenkin sujui. Vieraita tuli hieman porrastetusti, joten tila ei käynyt turhan ahtaaksi. Ja Bode oli onnensa kukkuloilla, lahjoista se ei välittänyt tuon taivaallista, mutta pallonpotkijoita riitti - se oli pääasia!