Saisiko olla mehua?

Pakko on myös laittaa blogissa aiemminkin esillä ollut kuva meidän ikiomasta Olvi-koirasta.

Ei, ei Bode ole sammunut, se vahtii, ettei kukaan vaan vie isin kaljoja.

Juuri kun eilen pääsin kertomasta, ettei Wiltsu enää onnistu poistumaan pihalta kohti suuria seikkailujaan, niin eiköhän jätkä hetki sen jälkeen pihalla ollessamme ottanut ja häipynyt taas. Poitsi nimittäin keksi sen kohdan, mistä pääsee myös kesällä yli, jos haluaa. Ja veikkaan, että Wiltsu kyllä tästä eteenpäin haluaa, kun on nyt päässyt seikkailujen makuun. Aiemmin siitä ei kukaan koirista ole yli mennyt. Tai on Wiltsu mennyt yli, mutta on jäänyt siihen kiven päälle vaan katselemaan maisemia ja tullut hetken päästä takaisin aidan sisäpuolelle. Nyt on varmaan laitettava aita siitä kohtaa uusiksi.

Tämän nurin olevan aidan yli pääsee ihan pienellä loikalla. Helppo homma tällaiselle kokeneelle seikkailijalle.

Ei tästä välttämättä tarvitse tämän pitemmälle lähteä (ainakaan kun tuo yksi kameran kanssa hilluja tuossa vahtii koko ajan). Tästä on hyvät näköalat vähän joka suuntaan.

Tästä kun hyppää tuohon toiselle kivelle, pääsee takaisin pihalle – niin yksinkertaista se on.

Heippa, minä meen nyt, takasin tuun sitten kun ehdin ja maltan!

Ja toinen on hyppy tuntemattomaan; venekaupat on juuri lyöty lukkoon ja nyt ihmetellään, mihin tässä vielä joudutaankaan.

PS. Kommenttien kanssa edelleen ongelmia (kaikki kommentit menevät suoraan roskakoriin) eikä asiakaspalvelu ole vielä vastannut. Kommentit ovat kuitenkin edelleen erittäin tervetulleita, ilmestyvät vaan vähän viiveellä (siirrän ne manuaalisesti roskakorista julkaisuun).

Vajaa kaksi kuukautta sitten meillä näytti vielä tältä; lumitöitä sai tehdä jatkuvasti ja ahkeria apulaisia pyöri jaloissa ihan rasittavuuteen asti.

Lumen loppumisesta ei ollut vielä hetki sitten tietoakaan ja epäilytti jo, ettei lumi ehdi sulaa koko kesänä, kun sitä oli niin paljon. Mutta nyt pilkottaa pihalla maa jo useammastakin kohtaa ja lunta on enää pieninä penkkoina siellä täällä.

Bode osaa ottaa ilon irti viimeisistä lumipenkoista. Herra menee hankeen seisomaan. Pudottaa pallon suustaan ja täppää etutassuillaan pallon syvälle hankeen. Sen jälkeen alkaa vimmattu pallon etsintä. Boden touhuja seuratessa ei voi muuta kuin nauraa. Se voittaisi kyllä kirkkaasti pöhelöiden kuninkuuskisan, jos sellainen vain järjestettäisiin

Meidän toinen tohelo taas rakastaa ahtaita paikkoja. Mitä ahtaampi paikka sitä mieluummin Wiltsu sinne änkeää. Yksi sen lempipaikoista ulkona on talon alunen. Siellä se viihtyy todella hyvin. Välillä oli vaan lunta jopa niin paljon, että Wiltsulla oli hankaluuksia tai jopa mahdotonta päästä talon alle. Mutta onneksi joku teki lumitöitä niin, että herra pääsi sinne melko usein.

Kun talon alunen on koluttu eikä pihalta pääse poistumaan suuriin seikkailuihin, niin sitten voi hyvin mennäkin jo sohvalle loikoilemaan – kunhan vaan joku päästäisi sisään.

Wiltsu-ressukka ei pääse enää livahtamaan suuriin seikkailuihinsa, kun lumi on sulanut jo niin, ettei pieni poika millään pääse aidan yli. Useasti se on kiertänyt pihaa ympäri ja etsinyt paikkaa, mistä pääsisi yli tai ali, mutta on joutunut rassukka pettymään raskaasti.

Molemmat pojat ovat kyllä olleet tosi tyytyväisiä näin runsaslumiseen talveen. Meille kaksijalkaisille vähempikin lumi olisi riittänyt. Ja vaikka kauhulla odotettiin pihan olevan täynnä hirveitä kuralätäköitä pitkälle kesään, niin siitä näytetään selviävän uskomattoman vähällä. Niin nopeasti lumi on hävinnyt, ettei lätäköitä juurikaan ole muodostunut. Kurasta saamme toki nauttia täysin rinnoin!

Mistään ei pääse yli eikä ali, vaikka kuinka kiertaa aidan vierustaa ympäri

Kaksi suuta odottaa kieli pitkällä pannarirullaa, mutta vain toinen sitä saa.

Pannarirulla maistuisi Bodellekin, mutta väärään suuhun menee…

Ei millään kiinnostaisi poseerata kakun kanssa, saako jo maistaa?

Mami on niin hidas, että nyt kyllä otan ja maistan ainakin vähän, eihän tästä muuten mitään tule.

Onnittelut synttärisankarille koko laumalta!

Onko tässä Boden uuden “pallon” jäljet?
Mittasuhteiden hahmottamisessa auttaa ehkä se, että nuo ylemmät, isot painautumat ovat mitä todennäköisemmin Boden aikaansaamia.

Edellisessä kirjoituksessani kerroin, kuinka pääsiäistipu oli onnistunut syrjäyttämään Pallon. Tilanne oli kuitenkin vain hetkellinen – eilen kaikki palautui taas ennalleen ja Pallo on jälleen numero ykkönen Boden elämässä.

Mutta muutama viikko sitten, kun Bode ja Pete olivat pihan ulkopuolella lumitöissä, lähti Bode yhtäkkiä menemään tielle päin. Hetken päästä kuului karmea meteli. Bode oli onnistunut saartamaan päästäisen lumipenkan reunaan. Vastentahtoisesti herra suostui jättämään uuden ystävänsä ja palaamaan takaisin. Mutta kiinnostus oli niin kova, että koko ajan teki mieli mennä takaisin tien suuntaan. Peten ei auttanut muu kuin laittaa Bode pihalle, että sai hommansa tehtyä loppuun ilman, että joutui koko ajan vahtimaan ja katsomaan herran perään.

Pitkästä aikaa jäi hankeen näkyviin näinkin pienen ja kevyen eläimen jäljet. Noista isommista ja painavammista ronteista nyt puhumattakaan

Ei kestänyt aikaakaan, kun Bode äkkäsi pihalla toisen päästäisen. Tämä toinen pieni “pallo” tuli talon alta ja lähti vauhdilla pihalta poispäin – Bode perässään. Kumma kun välillä menee pitkät ajat, ettei niitä näy ensimmäistäkään ja sitten yhtenä päivänä kaksi ihan peräjälkeen. No, riittääpähän Bodella taas ihmeteltävää pitkäksi aikaa

Suurten seikkailujen jälkeen on turvallista nukkua mamman hanskan ja papan reinon välissä.

Bode ottaisi mielellään sekä vitsan että palkan.

Siivoilin lauantaina Wiltsun huonetta ja löysin sieltä yhdestä laatikosta kumitipun. Ei mitään muistikuvaa keneltä ja milloin se on saatu (en ainakaan muista itse sitä ostaneeni).

Hetkeksi aikaa Wiltsu jopa intoutui touhuamaan tipun kanssa, kunnes hylkäsi sen sohvalle, mistä Bode sen hyvin nopeasti omi itselleen. Ja sen jälkeen ei vingutukselta ole ollut muuta taukoa, kuin ne pienet, taivaallisen ihanat hetket, jolloin Bode nukkuu. Vingutuksenkin vielä joten kuten kestäisi, mutta se armoton louskutus, kun herra komentaa leikkimään.. Eikä kyseessä ole mikään kevyt painostus, vaan todella raivoisa haukunta.

Ai miksen ota tipua pois? No kun siinä on se hyvä puoli, että sen avulla saan hiottua tottisliikkeitä. Suoritukset ovat todella ripeitä, kun tipu on kädessäni (paitsi perusasennosta maahan – se on jostain syystä ylivoimaisen vaikea liike). Välillä Bode kylläkin ennakoi tulevia käskyjä tai hyppää muutaman yli ja suoraan siihen, minkä olettaa olevan tulossa…

Heitä! Heitä! Bodea ei kiinnostanut muu kuin tipunheitto – ja Tuulihan heitti. Millähän tuon raivoisan komentamisen saisi loppumaan..? Ei näköjään olisi ikinä pitänyt opettaa haukkumaan

Wiltsu oli ihan oikeasti hetken kiinnostunut pääsiäistipusta – tämä ei siis ole lavastettu kuva!

Aita menee tuossa kumpareen kohdilla, eli herra on reilusti pihan ulkopuolella.

Siinä sitä mennään muina miehinä naapuritontille vievää tietä pitkin.

Aita on tässä, tiedän, mutta koska sitä ei näy niin siitähän ei tarvitse välittää.

Joissain kohtaa aita on ihan näkyvissäkin, joten ei voi väittää, etteikö tietäisi kulkevansa luvattomilla teillä…

Wiltsu on löytänyt reitit pihalta poispääsyyn joka ilmansuunnasta.

Onneksi Wiltsu kuitenkin tulee heti, kun sitä huutelee. Välillä taitaa vaan käydä jossain pidemmällä, kun takaisin tulo kestää vähän liian kauan, vaikka herra täysillä juokseekin.

muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin,
ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira

Uppoudun siis muistoihini ja lähden Venetsiaan katsomaan, kuinka kuvat heijastuvat vedestä ja peileistä. Koirat jäivät tällä kertaa kotiin, samoin kumipallo, mutta ajatuksissani olivat mukana kaikki neljä (siis kolme koiraa ja kumipallo).

Kaunista siellä oli, niin päivällä kuin yölläkin.

Kuvaan pääsivät myös runon vastakkaiset peilit – näillä tosin selät vastakkain.