Archive for the 'Hakutreenit' Category

Eihän pikkupoika tietä yksin ylitä…

Maanantai, Helmikuu 18th, 2008

Eilen oli Wiltsun vuoro päästä mukaan hakutreeneihin. Wili-Wilpertin kohdalla ei juuri kerrottavaa treeneistä ole… mutta täytyyhän sitä nyt muutama rivi edes yrittää raapustaa
Poika oli intoa täynnä jo pelkästään mukaan pääsemisestä ja huomatessaan, mihin päädyttiin, oli ratketa liitoksistaan - motivaatio oli siis kohdallaan! Ensimmäinen äijä oli tiheässä ryteikössä. Heti ensimetreillä Wiltsu joutui loikkaamaan ison [...]

Apua, pelottaa!

Maanantai, Helmikuu 11th, 2008

Sunnuntaina meillä oli hämärä-/pimeätreenit. Aloitettiin hakuilut neljältä, joten alkupään koirilla oli ihan hyvä näkyvyys vielä, mutta loppua kohden alkoi hämärtää ja viimeisillä olikin sitten jo ihan pilkkopimeää.
Nyt olin varautunut hyvin palkkapurkkien kanssa. Nakit oli pilkottu tarpeeksi pieniksi, ettei maalimiesten tarvitsisi järkyttää Bodea napsaisemalla niitä enää yhtään pienemmiksi… Yksi asia oli siis hoidossa, mutta… Matkalla treenipaikalle [...]

Hetkinen hei, ne on MUN nakit!

Maanantai, Helmikuu 4th, 2008

Sunnuntaiaamuna meni joululahjaksi saatu heräämisvalo räpsähtäen pimeäksi. Ei hemmetti, edellinen lamppu kesti noin kuukauden, menikö tämä nyt jo viikossa… Hetken siinä ehdittiin manailla, ennen kuin huomattiin, että myös kello oli pimeänä. Kyseessä olikin siis sähkökatkos.
Katkos kesti ja kesti. Alkoi jo vähän hirvittää. Kohta pitäisi nousta sängystä ylös jos meinaa ehtiä hakutreeneihin. Ei vaan huvittanut nousta, [...]

Bode treenaa

Torstai, Tammikuu 24th, 2008

Viime sunnuntaina hakuiltiin taas Boden kanssa. Tämä toinen hakutreenikerta pitkän tauon jälkeen sujui jo suht vapautuneesti. Bodea ei jännittänyt läheskään yhtä paljon kuin edellisellä kerralla! Siitä huolimatta päädyin ottamaan kunnon makkararingin alkuun ja vain kaksi ukkoa metsään.
Molemmat maalimiehet olivat haamuja ja molemmat toivat pojan syötellen pois. Tällä kertaa homma hoitui hyvin alusta loppuun asti. Bode [...]

Bodesta tulee hanskakoira?

Keskiviikko, Tammikuu 16th, 2008

Boden jälkeily on ollut tauolla osin vaihtelevan lumitilanteen, mutta etupäässä kuitenkin - tunnustettava se kai on - ohjaajan potutuksen takia. Mokomat nimittäin pistivät meidän lähimetsän matalaksi ja nyt pitäisi jaksaa kävellä vähän pidemmälle jälkeä polkemaan Lumi tosin on taas maasta kadonnut, joten se ei ole enää tekosyynä - eli jospa sitä tässä taas [...]

Missu hakuilemassa

Maanantai, Marraskuu 26th, 2007

Missu-mussukka pääsi pitkästä aikaa töihin ja kokeilemaan tykkääkö jalka huonoa vähän enemmästä toiminnasta.
Otettiin kaksi maalimiestä helppokulkuiseen maastoon ja ihan lyhyillä matkoilla. Missu oli onnesta mykkyrällä päästessään taas hommiin. Se kirmasi kuin nuori tytönhupakko etsimään äijiä eikä jalka vaivannut yhtään. Vasta seuraavana päivänä ilmeni vähän jäykkyyttä taas, mutta ei onneksi mitenkään pahasti. Eli jatkossakin tyttö pääsee [...]

Hakuilua aamutuimaan

Perjantai, Lokakuu 26th, 2007

Tänään oli hakutreenit jo kymmeneltä aamulla tai toisten mukaan vasta, että minä sain muka aamulla vähän nukkua. Ai miten niin? Puoli kahdeksalta oli kello soimassa… Ei täältä korvesta, tällaisen lauman keskeltä noin vain kahdessa minuutissa singahdeta yhtään mihinkään. Aamutoimiin pitää varata toista tuntia aikaa, ihan ehdottomasti. Etenkin nykyään, kun Wiltsu ja Bode pitää pissattaa eri [...]

Kakkua neljälle

Sunnuntai, Lokakuu 21st, 2007

Eilen oli jälleen tosi suuren menestyksen saavuttaneet treenit, meitä oli tasan kaksi koirakkoa paikalla treenien alkaessa Tiedossa oli, että yksi on tulossa noin puolituntia myöhässä ja toinen noin tunnin. Mutta siinäkö sitten kaikki? No, kiva Ei sen puoleen, saatiinpahan enemmän synttärikakkua, lällällää
Bodea varten aikoinaan hommattu välly (maalimiehelle piiloutumista varten) oli [...]

Wiltsu hakuilemassa taas

Keskiviikko, Lokakuu 10th, 2007

Wiltsu oli onnesta mykkyrällään, kun pääsi eilen taas hakuilemaan. Koko päivän oli ollut kaunis ja aurinkoinen ilma, mutta eiköhän alkanut tuulilasiin tulla pisaroita, kun lähdettiin matkaan… Kuinkas muuten.
Viime kerralla mulla oli kumisaappaat ja tuulipuvun housut jalassa. Silloin menin nurin märässä kohdassa ja housut kastuivat läpi. Tällä kertaa mulla oli vedenpitävät housut, mutta ei kumisaappaita. No [...]

Missu-mussukka metsässä

Sunnuntai, Lokakuu 7th, 2007

Wiltsun kanssa oltiin alkuviikosta hakuilemassa ja Bode pääsi jäljestämään eilen… nyt olisi siis parempi kuin hyvä aika ottaa Missu pitkästä aikaa metsään mukaan. Mutta uskallanko, ettei sen jalka vaan ala vaivata enempää? Kello oli jo varttia vaille yksi - yhdeltä piti lähteä matkaan - nakit pilkkomatta ja edelleenkin pähkäilin lähdenkö Missun kanssa vai en…
Mielessä on [...]