Viikon koirakuva: koira kuin julkkis
Taas on ehtinyt vierähtää viikko jos toinenkin niin, etten ole ennättänyt (=saanut aikaiseksi) osallistua viikon koirakuvaan. Mutta tällä viikolla korjaan asian ja osallistun Boden kuvalla. Aiheena on koira kuin julkkis.
Isännän mielestä laumaamme kuuluu Star Wars -elokuvista tuttu Chewbacca
Viikon kysymys kuului: ketä/mitä julkkista koirani mielestäni muistuttaa? Hetken piti miettiä ennen kuin välähti… no Chewbaccaa tietenkin!
Koska haasteen mukaan julkkis voi olla ihminen, eläin tai fiktiivinen hahmo, niin haastehan olikin loppujen lopuksi helppo nakki, vaikka pidin sitä ensin vaikeana. Olenhan jo monen monituista kertaa kuullut, että meiltä löytyy täältä omasta laumasta ilmiselvä Chewbacca
Pikkuisen arveluttaa näin julkisesti tunnustaa… mutta mulla on (kuulemma) suuri aukko sivistyksessä, kun ole yhtään Star Wars elokuvaa kokonaisuudessaan nähnyt
mutta kun kuulin, ketä Bode muistuttaa, niin sen verran on täytynyt aiheeseen ja etenkin Chewbaccaan tutustua, että tiedän jo miltä kyseinen otus näyttää. No Bodelta tietenkin









Maaliskuu 4th, 2009 at 14.41
Heh Chewbacca kuuluu ihan lemppareihin tähtien sota leffojen jäsenistä. Saa ainakin hyvät naurut sen ääntelystä.
Samaa näköä kyllä näkee.
Maaliskuu 4th, 2009 at 15.35
Chewbacca, hih! On siinä kieltämättä paljon samaa näköän.
Maaliskuu 6th, 2009 at 14.00
Ihana koira ja ihana kuva
Kieltämättä on samaa näköä kuin symppiksessä Chewbaccassa!
Maaliskuu 6th, 2009 at 14.26
No kyllä tämä tuli kieltämättä mieleen mullakin: ilmiselvä chewbacca teillä asustaa!