Archive for Maaliskuu, 2009

Hieronnasta ollut apua

Tiistai, Maaliskuu 17th, 2009

Käytiin eilen Wiltsun kanssa Seijalle näyttäytymässä. Tai siis Wiltsu lähinnä kävi näyttäytymässä, minä vain siipeilin mukana
Halusin Seijan katsovan, onko Wiltsun liikkeissä tapahtunut muutosta nyt parin hierontakerran ja homeopaattisen liuoksen nauttimisen jälkeen, kun itse olen liian sokea näkemään moisia. Ja kyllä oli. Ei kiepsauta enää toista etujalkaansa ja muutenkin liikkeet ovat nyt symmetriset. Hieno [...]

Viikon koirakuva: koirankieli

Maanantai, Maaliskuu 16th, 2009

Missulla on niin iso kieli
että koko naama kastuu,
kun mummeli antaa pusun.
Viikon koirakuvassa on tällä kertaa aiheena koirankieli. Aihetta voi (ja ihan luvalla ) lähestyä ja käsitellä joko koirankielenä tai koiran kielenä. Ja vaikka osallistuminen jäi taas viime tippaan, niin ajattelin laittaa kuitenkin kuvia molemmista sekä koirankielestä että koiran kielestä. Noita jälkimmäisiä etenkin kun [...]

Etsintää vanhalla sahalla

Maanantai, Maaliskuu 16th, 2009

Wiltsu pääsi lauantaina lempipuuhaansa, etsimään kadonneita ei-ihan-niin-perinteisestä paikasta. Emme siis olleet tällä kertaa metsässä vaan entisellä sahalla.

Täältä ei löytynyt ketään, jatketaan matkaa.
Alueella oli useita rakennuksia ja etsittäviä paikkoja oli erilaisia. Mukavaa vaihtelua perinteisiin metsähakutreeneihin. Piilot olivat uusia ja antoivat haastetta. Hauskaa oli kaikilla, niin koirilla kuin ihmisilläkin.

Mistä tuonne rakennukseen pääsee sisään, kiire kiire!
Ensimmäinen maalimies oli [...]

Julkinen anteeksipyyntö

Perjantai, Maaliskuu 6th, 2009

Lähes aina, kun jotain tapahtuu, on syyllinen Bode, mutta ei näköjään kuitenkaan ihan aina. Kävin nimittäin tässä yhtenä päivänä vanhempieni luona ja kauppakoria kaivaessani löysin sieltä vain yhden sormikkaan. Pieneen mieleenikään ei tullut, että syyllinen voisi olla kukaan muu, vaan suureen ääneen parahdin: “Perhanan Bode!” Hetken päästä veljeni tyttö sanoi ilkikurinen ilme naamallaan: “Mun mielestä [...]

Viikon koirakuva: koira kuin julkkis

Keskiviikko, Maaliskuu 4th, 2009

Taas on ehtinyt vierähtää viikko jos toinenkin niin, etten ole ennättänyt (=saanut aikaiseksi) osallistua viikon koirakuvaan. Mutta tällä viikolla korjaan asian ja osallistun Boden kuvalla. Aiheena on koira kuin julkkis.
Isännän mielestä laumaamme kuuluu Star Wars -elokuvista tuttu Chewbacca
Viikon kysymys kuului: ketä/mitä julkkista koirani mielestäni muistuttaa? Hetken piti miettiä ennen kuin välähti… no Chewbaccaa [...]

Kuvahaaste

Maanantai, Maaliskuu 2nd, 2009

Tuula ja siniset lähettivät meille seuraavan haasteen:
1. Mene kuvakansiosi (tai missä ikinä säilytätkään kuviasi) neljänteen alakansioon.
2. Valitse sieltä neljäs kuva.
3. Postaa kuva blogiisi ja kerro samalla kuvan tarina.
4. Haasta neljä ihmistä.
Mulla on kuvat enemmän tai vähemmän sikin sokin koneen sisuksissa, mutta alla oleva kuva löytyi neljännestä kuvia ylipäätään sisältävästä kansioista neljäntenä – pois lukien muiden [...]