Archive for Lokakuu, 2008

Kiipeilyä ja aarteenmetsästystä

Perjantai, Lokakuu 31st, 2008

Jokohan pikkuhiljaa riittäisi vedentulo? Piha lainehtii ja lits läts kuuluu joka paikasta. Kuivin jaloin ei pääse yhtään mihinkään. Kaikkia alkaa jo vähän kypsyttää, kun enimmäkseen ollaan vain sisällä eikä koiraressukoilla ei ole mitään tekemistä
Mutta Bode se vaan jatkaa aarteenmetsästäjänä. Eilen illalla lähti eteisen pöydältä kauppakassi. Nostin kassin takaisin pöydälle ja näytin, että olisi [...]

Viikon koirakuva: sanonta

Keskiviikko, Lokakuu 29th, 2008

Viikon koirakuvan aiheena on sanonta. Viidestä annetusta vaihtoehdosta valitsin kuva-aiheeksi: Jokainen koira on leijona kotonaan.
Häntä heiluttaa koiraa, olisi myös ollut paremmin kuin sopiva aihe meidän laumallemme (Wiltsulla tosin pylly heiluttaa koiraa, kun sillä ei häntää ole ), mutta yhtään aiheeseen liittyvää kuvaa en tähän hätään löytänyt.

Wiltsu-leijona löhöää sohvalla ja odottaa alamaisiltaan arvolleen sopivaa palvelua.

Suuri [...]

Aartenmetsästäjä iski jälleen

Tiistai, Lokakuu 28th, 2008

Bode ja unikulta
Lojuin tässä yhtenä iltana nojatuolilla jalat ylhäällä ja kengät lattialla tuolin vieressä. Kolme kertaa menetin siinä lyhyessä ajassa toisen kengistäni… Kaksi ensimmäistä kertaa huomasin kyllä, mutta kolmas oli täydellinen yllätys. En ymmärrä missä välissä Bode oli sen saanut napattua ja ihan huomaamatta.
On tuo Bode kyllä aikamoinen epeli. Ei se - onneksi - aarteilleen [...]

Tassunalla-jengi

Tiistai, Lokakuu 28th, 2008

Saanko esitellä: Tassunalla-jengi.
Lisää kuvia ja tietoa koirista löytyy kotisivuilta, mutta viikon koirakuvan innoittamana laitan lyhyemmän esittelyn kaikista myös tähän.
Briardipoika Bode,
Baudelaire de la Chaume du Bois Dieu
Bode
Briardipoika Bode (Baudelaire de la Chaume du Bois Dieu) syntyi 5.4.06 Ranskassa.
Boden elämän keskipiste on pallo, jota ilman sillä on tylsää. Bode on todella utelias poika ja haluaa osallistua kaikkeen [...]

Viikon koirakuva: maisema

Maanantai, Lokakuu 27th, 2008

Tällä kertaa viikon koirakuvan aiheena on maisema.
Wiltsu istuu nojatuolin
selkänojalla ja katselee
pihalle avautuvaa
maisemaa.
Wiltsusta on niin hirmuisen paljon mukavampaa olla sisällä kuin ulkona, joten se tyytyy usein miten katselemaan vain ikkunasta ulos. Sisällä on lämmintä ja kuivaa, ja mikä ihaninta, Bode on usein ulkona, joten sisällä on myös paljon rauhallisempaa kuin ulkona.
Ja yksi tärkeä seikka siinä vielä [...]

Riemua ja koskettelua raunioilla

Torstai, Lokakuu 23rd, 2008

Taas oli kova lähtöhässäkkä eilen. Wiltsun ja Missun sain - ihme kyllä - suht helposti sisälle. Bode luimisteli jossain pihan perällä ja yritti olla mahdollisimman huomaamaton. Hiippaili kuitenkin mun perässä portista ulos… ja jatkoi matkaansa tietä pitkin postilaatikolle päin, argh!
Kuinkahan moneen otteeseen se jolkotteli postilaatikolle päin ja aikani huhuiltuani laahusti takaisin, vain kääntyäkseen taas heti [...]

Pelottavia juttuja

Keskiviikko, Lokakuu 22nd, 2008

Höh, mitäs noissa nyt muka on ihmeellistä?
Bode saa välillä tosi outoja paniikkikohtauksia. Joku esine alkaa yhtäkkiä pelottaa aivan käsittämättömästi. Tässä jokin aika sitten se haisteli kaikessa rauhassa pöydällä olevaa työkalulaatikkoa. Hetken haisteltuaan, alkoi hädissään pakittaa kauemmas. Oltiin aivan ihmeissämme, ei mitään käsitystä, mikä sille tuli. Kesti hetken, ennen kuin se saatiin rauhoittumaan sen verran, että [...]

Hämä hämä häkki kiipes naamalle

Maanantai, Lokakuu 20th, 2008

Bodella oli eilen tylsää. Todella tylsää. Ulos päästyään se ryhtyi päättäväisesti hommiin ja silppusi terassilla tuulettumassa olleen Wiltsun huoneessa makuualustana toimineen vaahtomuovipatjanpalan pienen pieneksi silpuksi… Noh, onneksi Wiltsu ei sitä juurikaan ole käyttänyt, vaan on mieluummin loikoillut boxissa, joten vahinko ei ole kovin suuri.
Viime perjantaina koirat olivat pitkään keskenään, mutta ihme ja kumma, sohvaa ei [...]

Rutiinien orja

Torstai, Lokakuu 16th, 2008

Tänä aamuna Bode esitteli pitkästä aikaa hammasrivistöään matalan murinan säestyksellä. Oma oli virheeni. Pojat olivat aamulla keskenään ulkona, vaikka normaalisti lasken Wiltsun heti sisälle, kun se on aamupissan tehnyt. Nyt jätin siis molemmat ulos.
Bode tuli ensimmäisenä sisään oven avattuani ja juoksi suoraan keittiöön ruokaa odottamaan. Wiltsu tietysti kiireesti perässä, jolloin Bode kääntyi ympäri ja ilmoitti, [...]

Viikon koirakuva: kaunis/ruma

Keskiviikko, Lokakuu 15th, 2008

Tällä kertaa viikon koirakuva -aiheena on kaunis/ruma. Meillä on niin uskomattoman kauniita koiria, ettei niistä saa rumia kuvia ei sitten millään Joten tässä siis pari kaunista otosta.
Wiltsu,
mestariposeeraaja.

Nappasin eilen, heti aiheen huomattuani, kameran ja mentiin koirien kanssa pihalle. Samalla ajattelin ottaa vihdoin Bodesta vähän tuoreemman esittelykuvan kotisivuille (siellä oli yhä vauvakuva, joka vihdoin tänään vaihtui [...]