Archive for Elokuu 1st, 2008

Kadonneet lemmikit

Perjantai, Elokuu 1st, 2008

Törmäsin jokin aika sitten karkurit.fi -nimiseen sivustoon, missä kerrotaan kadonneiden lemmikkieläinten käyttäytymisestä ja annetaan ohjeita etsimiseen jne. Sivuilla voi ilmoitella myös kadonneista ja löytyneistä lemmikkieläimistä sekä näköhavainnoista.
Mielessäni pyörii yhä joulukuun puolessa välissä kadonnut jakrusselinterrieri Hippu, jonka ensin ilmoitettiin jääneen auton alle ja kuolleen, mutta myöhemmin tieto osoittautuikin virheelliseksi. Koko tänä aikana ei Hipusta ole tullut [...]

Jos ei maita niin ei maita

Perjantai, Elokuu 1st, 2008

Viron reissulla ihmetytti ja vähän huolestuttikin, kuinka huonosti Bode söi. Yksi ruoka-annos siltä jäi ihan kokonaan syömättä, maanittelemalla sai kyllä ruokaa menemään vähän kerrallaan kurkusta alas, mutta todella hitaanpuoleisesti. Nakkejakin kävin ostamassa heti ensimmäisenä iltana, että on sitten näyttelypäivänä jotain herkuteltavaa, vaan ei meinannut kelvata. Annoin illalla nakinpalasen ja herra sylkäisi sen saman tien pois [...]