Archive for Kesäkuu 6th, 2008

Lintupesue naapurina

Perjantai, Kesäkuu 6th, 2008

Naapuriperheen lapset viimeistä päivää kotonaan

Meillä oli vielä hetki sitten suurperhe naapurina. Muutaman metrin päässä talosta, kuusen oksalla, oli linnunpesä. Ikävää, että huomattiin pesä niin myöhäisessä vaiheessa, ettei ehditty seurata poikueen elämää kuin ainoastaan pari päivää. Onneksi kuitenkin ehdin ihan viime hetkillä napata pesueesta kuvan, seuraavana päivänä pesä olikin jo tyhjä

Missu 11 v.

Perjantai, Kesäkuu 6th, 2008

Synttärisankari Missu kermaviilillä kuorrutetun maksalaatikkokakkunsa kera. Kynttilöinä tällä kertaa pari sonninsutia.

Maanantaina vietettiin Missu-mussukan synttäreitä. Mummeli täytti jo 11 vuotta. Isosisko, syyskuussa 14 v. täyttävä Isa, kävi kylässä, mutta ikäneidot eivät olisi vähempää voineet olla kiinnostuneita toisistaan. Isa vahti ja odotti herkkuja lasten pöydästä ja Missu aikuisten. Bode puolestaan ei olisi voinut vähempää välittää pöydän antimista, [...]