Archive for Marraskuu, 2007

Missu hakuilemassa

Maanantai, Marraskuu 26th, 2007

Missu-mussukka pääsi pitkästä aikaa töihin ja kokeilemaan tykkääkö jalka huonoa vähän enemmästä toiminnasta.
Otettiin kaksi maalimiestä helppokulkuiseen maastoon ja ihan lyhyillä matkoilla. Missu oli onnesta mykkyrällä päästessään taas hommiin. Se kirmasi kuin nuori tytönhupakko etsimään äijiä eikä jalka vaivannut yhtään. Vasta seuraavana päivänä ilmeni vähän jäykkyyttä taas, mutta ei onneksi mitenkään pahasti. Eli jatkossakin tyttö pääsee [...]

Koirakuvat-viikkohaaste: herkku

Tiistai, Marraskuu 20th, 2007

Tällä kertaa koirakuvat-viikkohaasteen aiheena on herkku. Näillä karvakasoilla pitäisi vain olla jättiherkut, että niitä karvojen seasta näkyisi mutta on niillä kuvissa herkut, katsokaa tarkasti

Bode on jättänyt oman luunsa ovenrakoon ja tarkistaa, onko Wiltsu kenties saanut jotain parempaa. Ei onnistuisi enää nykyään tuollainen “lähentely” vastaavassa tilanteessa Kuva kesältä 2006.

Tämä viime [...]

Otsalampputreenit

Maanantai, Marraskuu 19th, 2007

Tällä kertaa meille tulikin pimeäntreenit raunioilla, kun aloitettiin sen verran myöhään ja paikalle oli ilmaantunut yllättävän monta koirakkoa. Onneksi en ottanut Bodea mukaan sydän kurkussa olisin saanut olla koko ajan, kun olisin pelännyt pojan telovan itsensä siellä, huh! Mutta Wiltsun kanssa ei ongelmia pikkujätkä hoiti taas tehtävän tuttuun tapaansa – vauhdilla! [...]

Koirakuvat-viikkohaaste: ulkoilija

Perjantai, Marraskuu 16th, 2007

Parin viikon tauon jälkeen osallistutaan taas koirakuvat-viikkohaasteeseen. Aiheena on tällä kertaa ulkoilija.
Täällä etelärannikolla oli vielä eilen aivan lumetonta:

Boden ehdoton lempparilelu – niin sisällä kuin ulkonakin – on pallo!

Missu järsii polttopuita, Wiltsu keppejä tai kaarnaa ja Bode juoksentelee pallo suussa.
Mutta tänään, marraskuun 16. päivänä, on lunta maassa:

Juna matkaa pihalla, Missu edellä ja Wiltsu perässä…

Leiki [...]

Synttärikemut raunioilla

Tiistai, Marraskuu 13th, 2007

Perjantaina käytiin aamupäivällä Wiltsun kanssa rauniotreeneissä. Missu on yhä edelleen jalkansa kanssa rajoitetulla liikunnalla, joten se ei ennakkosuunnitelmista poiketen päässytkään mukaan Ja koska Wiltsu vei pikkupizzoja ja pullaa treeneihin synttäreidensä kunniaksi, niin olihan nyt oikeastaan sen treenivuoro jo siksikin.
Treenit menivät loistavasti, kuten rauniotreenit yleensäkin. Siis kunhan ei ole liian tarkka… Koiran ohjaaminen kun [...]

Kotona taas

Tiistai, Marraskuu 13th, 2007

Brysselin reissu heitetty ja kotona ollaan taas. Tai oltu jo toista viikkoa, mutta en ole aiemmin jaksanut ja ennättänyt tänne mitään näpytellä.
Reissu meni oikein hienosti ja koiratkin olivat kuulemma olleet rauhallisempia ja käyttäytyneet paremmin poissa ollessani, hmm. Eipä mua taidettu hirveästi kaivata Mutta onneksi sain kuitenkin tulla takaisin kotiin
Wiltsu sai [...]