tassunalla

Taas on jäänyt blogikirjoittelu vähän taka-alalle ja vaikka kuinka kirjoitteluun olisi aiheita ollutkin, niin jos ajatuksia ei ole heti raapustanut johonkin muistiin, niin eihän niitä enää tahdo myöhemmin muistaa. Yritänpä tässä nyt kaivaa muistin kätköistä muutamia tärkeimpiä tapahtumia ylös. Täytyyhän sitä jotain raapustaa huhtikuullekin… hetken aikaa kun vielä ehtii…

Hakuilua

Hakurintamalla on viime aikoina ollut hieman hiljaisempaa. Treenejä ei olla oikein saatu sovitettua aikatauluihin ja kertaalleen olin flunssan kourissa sängynpohjalla. Neljissä treeneissä on edellisen raapustuksen jälkeen käyty, mutta ensimmäisestä ja toiseksi viimeisestä kerrasta en muista yhtikäs mitään, kun en heti ole raapustanut edes pääkohtia ylös… Hämärä muistikuva on, että molemmissa niissä olisi ollut Wiltsu mukana.

Toiset treenit oli Boden synttäriviikonloppuna ja jonkinlaista hataraa selostusta niistä sain kyllä aikaiseksi. Viimeisimmät treenit olivat viime viikon keskiviikkona, jolloin Bode oli kouluttamassa maalimiehiä…

Synttärihulinaa

Huhtikuun alussa vietettiin siis Boden 2-vuotispäiviä! Synttärisankari oli onnesta soikeana, kun vieraita tuli. Lahjoista viis, mutta kun vieraat potkivat palloa, niin pojan riemulla ei ollut rajoja.

Synttäreitä varten jouduttiin hieman siirtelemään huonekaluja, että saatiin toinenkin ruokailupöytä ja riittävästi tuoleja mahtumaan tupaan. Missu ei ollut ollenkaan hyvillään tapahtuneesta. Se oli verisesti loukkaantunut, kun sohva ja nojatuli oli siirretty toiseen paikkaan. Hänen armonsa makasi koko ensimmäisen illan lattialla. Sohvalle ja nojatuolille ei voinut käydä, kun ne oli väärässä paikassa. Hohhoijaa. Onneksi se kuitenkin leppyi ja antoi lopulta siunauksensa uudelle järjestykselle

Koirakuvat-viikkohaaste

Koirakuvat-viikkohaasteeseenkaan ei olla osallistuttu pitkään aikaan. Aiheista se ei ole ollut kiinni, vaan kuten blogikirjoittelu yleensäkin, se on vain jäänyt Kuun alkupuolella olleeseen kura/märkä -haasteeseen olisin saanut haastetta seuraavana viikkona kerrankin ihan tuoreen otoksen, kun Bode kävi vähän seikkailemassa. Vähänkös harmittaa, kun ei ehtinyt oikeaan ajankohtaan!

Terveysrintamalla kaikki hyvin, ainoastaan pieniä pintanaarmuja

Entä mitäpä muuta? Missu on ollut todella hyvässä kunnossa edelleen! Ei ole jalka vaivannut tyttöä yhtään. Pistoksia ei ole tarvittu eikä särkylääkettäkään. Ja joka-aamuinen Boden juoksutus vaan jatkuu Eikä Wiltsullakaan ole ollut kohtauksia enää aikoihin, joten terveysrintamalla on kaikki loistavasti!

Poikien välit vaihtelevat suuresta rakkaudesta syvimpään inhoon. Ei ole kauaakaan, kun pojat herkistelivät lähes joka aamu ja sitä kesti varmaan toista viikkoa - kauan joka tapauksessa. Tai oikeastaan Wiltsu herkisteli ja Bode luuli Wiltsun haluavan vain leikkiä Mutta tässä yhtenä aamuna syttyikin pitkästä aikaa iso sota Pete meni väliin repimään poikia erilleen ja Missu päätti poliisina osallistua touhuun. Se otti Peteä takista kiinni ja veti… Pete sai takkiinsa pienen reiän ja Wiltsu niskaansa muutaman pienen reiän, muut selvisivät vammoitta.

Bode oli taas hakumetsässä kouluttamassa maalimiehiä ja hyvinhän nuo tuntuivat oppivan…

Tällä kertaa otettiin kaikki kolme maalimiestä haamuina ja jokainen toi Boden syötellen pois. Toiveenani oli, että Bode lähtisi matkaan suorinta tietä. Ja hienosti toiveeni toteutuikin! Vielä kun maalimiehetkin oppisivat palaamaan keskilinjalle suorinta tietä (siis sitä tietä, minkä Bode on valinnut), niin kaikki olisi hyvin

Ensimmäisen äijän kohdalla kävi vähän köpelösti, kun mokoma lähti tulemaan väärää reittiä takaisin keskilinjalle. Sellainenhan ei tietenkään Bodelle sovi, vaan herra tuli omineen takaisin ja jätti maalimiehen kulkemaan yksin väärää reittiään… Hetken maanittelun jälkeen Bode kuitenkin suostui palaamaan takaisin maalimiehen luo ja tulivat lopulta yhtä matkaa takaisin.

Toiselle maalimiehelle meinasi käydä samalla tavalla. Bode oli jo lähdössä pois, kun reitti alkoi mennä pieleen, mutta maalimies toimi nopeasti, ehti kutsua herran takaisin ennen lopullista lipeämistä ja vaihtoi reittiä. Maalimies oli siis selvästi ottanut edellisestä opikseen ja loppu sujuikin hyvin. Bode oli tyytyväinen uuteen paluureittiin.

Kolmannen kohdalla ei enää ollut ongelmia. Bode oli tyytyväinen reittivalintaan.

Ymmärrän hyvin Boden logiikan. Jos kerran maalimies on jo kertaalleen onnistunut eksymään, niin eihän sellaiseen “törppöön” voi missään nimessä luottaa. Parempi siis kulkea niitä reittejä, mitkä pelastaja valitsee, etteivät kohta ole eksyksissä sekä pelastaja että pelastettava…

Olinpa tässä yhtenä päivänä tekemässä lähtöä kotoa, mutta lähtöni hieman viivästyi, kun Bodea ei näkynytkään terassilla eikä edes koko pihalla…

Ai miten niin, missä olen ollut?

Hetken huhuiltuani, näin sen tulevan juoksujalkaa kaukaa pihan ulkopuolelta. Mitä lähemmäs se pääsi sitä järkyttyneemmäksi tulin. Missä ihmeessä se oli ollut ja mitä tekemässä?

Se oli lähes kauttaaltaan aivan märkä ja kurainen. Ainoastaan selkä ihan keskeltä oli kuiva.

Meillä on tontilla, aidatun alueen ulkopuolella, muutama pieni lampi, mutta todennäköisemmin Bode oli pistäytynyt naapuritontin isommassa lammessa. Ainakin siltä suunnalta se tuli.

Selvittyäni pahimmasta järkytyksestäni, kiiruhdin hakemaan kameraa, oli koiruus mokoma sen näköinen, että pakkohan tuo näky oli ikuistaa…

Sinänsä ihan kiva, että poika osaa viihdyttää itseään eikä jää toimettomaksi, jos kukaan ei jaksa tai ehdi sen kanssa puuhailla, mutta rajansa kaikella. Luulisi, että pihaltakin löytyisi jotain tekemistä, meillä on kuitenkin aika iso alue aidattuna. Ei kyllä pitäisi olla tilanpuutteesta kiinni.

Onneksi ei ole naapureita lähistöllä!

Meillä oli pitkästä aikaa vieraita ihmisiä enemmänkin hakutreeneissä mukana. Ja mikä parasta, oli myös yksi “harvinaisemman” sukupuolen edustaja.

Päätin siis ottaa Bodelle ensimmäiseksi makkararinkiä, että sai hieman tuntumaa uusiin ihmisiin. Tuttujen ihmisten luo meneminen ei ollut ongelma eikä mikään, vieraita naisia se ensin vähän vilkuili, mutta pienellä avustuksella meni kyllä hakemaan nakinpalasensa. Isoakin isompi järkytys sen sijaan oli, kun kutsuja oli mies. Bode oli aivan hämmennyksissä: “Mitä tuo tuollainen täällä tekee?” Mun oli pakko mennä edeltä, että Bodekin uskaltautui.

Vaikea, helpohko ja tooosi helppo

Maalimiehet jaettiin siten, että ensin meni kaikkein “vaikein” tapaus peräänajona. Matka oli todella lyhyt ja piilo helppo, riittävästi vaikeutta kun oli siinä, että maalimies oli ihan oikeastikin mies Bode lähti hienosti ja haki hienosti, mutta ei mennyt ihan lähelle. Nakkipurkin se tuli kuitenkin tyhjentämään reippaasti, kun pääsin perille ja annoin siihen luvan.

Toinen maalimies oli vieras nainen ja muistikuva. Ei ongelmia alun haahuiluja lukuun ottamatta. Bode meni ihan viereen ja tuli yhdessä maalimiehen kanssa pois piilolta (olivat menneet iiiison ja leveän ojan yli ja minä odotin toisella puolella, kun en kuitenkaan olisi yli päässyt).

Kolmas maalimies olikin sitten tooosi helppo tapaus. Tuttu nainen ja valmis. Ei ongelmia.

Tuuli oli todella olematon, joten haahuilua esiintyi vähän jokaisen kohdalla, mutta muuten olen kyllä todella tyytyväinen reippaasti toimineeseen poikaan! Oli sentään kaksi ihan vierasta maalimiestäkin. Ja se on todella harvinaista meidän treeneissä!

Treenien päätteeksi Bode tarjosi vielä rahkapiirakkaa synttäreidensä kunniaksi. Paniikki vaan meinasi iskeä, kun olin palstalta laskenut, että meitä olisi kuusi paikalla, mutta autoja ja ihmisiä olikin reippaasti enemmän. Hyvin tarjoilut kuitenkin riitti, joskin osa ei edes uskaltanut ottaa, kun minä hölmö kauhistelin ääneen, että näinköhän siitä kaikille riittää… Niinpä, sitä teippiä tarvitsisi joskus muulloinkin suun eteen, kuin vain koirien kanssa!

Kermaviilillä kuorrutettu maksalaatikkokakku kahdella nakkikynttilällä kelpasi synttärisankarille paremmin kuin hyvin!

Lauantaina oli Boden syntymäpäivä ja koska Peten synttärit on seuraavalla viikolla, niin ehdotin, että pidettäisiin jonkinlaiset yhteiskekkerit. Enpä ihan heti älynnyt millaiseen touhuun ryhdyin…

Innostuin kutsumaan enemmänkin vieraita, kun ajattelin, että viikon varoitusajalla eivät läheskään kaikki kuitenkaan pääsisi. Vain kolme ei päässyt, joten paniikki oli pienoinen, kun pähkäilin, miten kaikki mahtuisivat ja kaikille riittäisi istumatilaa… Ei muuta kuin huonekalujen järjestystä muuttamaan niin, että saataisiin toinenkin ruokailupöytä mahtumaan tupaan.

Hyvin kaikki kuitenkin sujui. Vieraita tuli hieman porrastetusti, joten tila ei käynyt turhan ahtaaksi. Ja Bode oli onnensa kukkuloilla, lahjoista se ei välittänyt tuon taivaallista, mutta pallonpotkijoita riitti - se oli pääasia!

Lumi? Lumi? Hmm. Jonkinlainen hämärä muistikuva siitä kyllä on, mutta… Oliko se sitä valkoista, mitä on nyt parina päivänä hetken maassa näkynyt ja mitä joskus muinoin oli enemmän ja pitempään?

Niinpä, ei täällä etelärannikolla ole lunta pahemmin tänä talvena näkynyt ja kun viime viikon parin lumisen päivän kuvasaldon ehdin jo laittaa aiempaan kirjoitukseen, niin ei auta muu, kuin osallistua koirakuvat-viikkohaasteeseen taas vanhoilla kuvilla

Boden ensikosketuksia lumeen (marraskuu 2006)

Wiltsua ärsyttää jalkoihin takertuvat lumipaakut (marraskuu 2006)

Missu pikkutyttönä hautaamassa keppiä lumihankeen (talvi 97/98)

Ja tällaiselta täällä näyttää tänään - ei tietoakaan lumesta:

Olisihan sitä ihan kiva päästä lumeen peuhaamaan, mutta kun sitä ei vaan näy Bodelle tosin käy kyllä hyvin sekin, että joku potkii palloa. Muu jengi viihtyy sisällä, kun pihalla on - yök - niin kuraista…

Kerta toisensa jälkeen olen kehunut, kuinka kiltti tyttö Missu on, kun pysyy aidatulla alueella, toisin kuin pojat. Viime viikolla jouduin järkytyksekseni huomaamaan, että ei se ihan aina niin olekaan.

Yhtenä päivänä tuossa viime viikolla huhuilin koiria sisälle. Ei näy ketään missään. Hetken päästä Bode tulee pihan perältä. Selvä, yksi koira näkyy, mutta missä ihmeessä on Missu? (Wiltsu oli tietenkin ollut jo aikapäiviä sitten sisällä.) Missun kuulo on iän myötä muuttunut hyvin valikoivaksi, joten ei ollenkaan tietoa, oliko se edes kuullut mun kutsuvan.

Mitenköhän minä tänne olen joutunut?

Ja sitten se näkyi… Jolkotteli naapuritontille menevää tietä pitkin - jep, aidan ulkopuolella. Minä en ollut uskoa silmiäni. Mitä ihmettä se siellä teki ja miten se oli sinne mennyt? Luulisi mummelilla sentään sen verran paikkoja kolottavan, ettei nyt rupeaisi aidan yli hyppäämään, kuten tuo pojankloppi. Mutta siellä se vain oli. Ja kun huomasi, että hänen armoaan kutsuttiin, lähti epätoivoisesti etsimään paikkaa, mistä pääsisi takaisin pihan puolelle. Ei löytynyt sopivaa reikää aidasta, joten ihan pakko oli kiertää portille asti odottamaan, että joku ystävällisesti avaisi sen…

Kävelin myöhemmin aidan reunustan läpi enkä nähnyt missään sellaista kohtaa, mistä vanhus olisi läpi mennyt. Ei taida jäädä muuta mahdollisuutta kuin se, että se on todellakin hypännyt yli. Ehkä Bode on mennyt edeltä ja Missulla ollut niin kova vauhti päällä, ettei ole edes huomannut hyppäävänsä?

Käsittämätöntä kuitenkin, enkä taatusti olisi uskonut, jos en omin silmin olisi nähnyt. Huono tuuri vaan kävi, kun isäntä oli talvilomalla ja todisti tilannetta. Muuten olisin varmaan yrittänyt epätoivoisesti painaa delete-nappulaa unohtaakseni koko jutun niin, ettei olisi tarvinnut kertoa siitä kenellekään. Nyt kyllä kuulen siitä joka kerta, kun edes suunnittelenkaan motkottavani pojille jostain asiasta…

Jippii, maa on valkoinen! Täällä on taas vihdoin lunta ja ihan kunnolla onkin! Koirat ovat onnesta sekaisin ja peuhaavat riemuissaan pihalla.

Riemu ja onnellisuus tosin katoavat nopeasti, kun koittaa sisääntulohetki. Ei kai vaan taas pidä mennä suihkuun? Ja sehän tietysti tarkoittaa sitä, että ihan heti kohta ei mennäkään takaisin ulos. Eihän sitä nyt märillä tassuilla mennä lumihankeen tepastelemaan. Tylsää

Wiltsu on sairas

Tänään aamuruuan jälkeen Bode ja Wiltsu menivät pihalle, kuten normaalistikin (Missu ei ennättänyt mukaan, kun sen piti tiskata kaikkien ruokakupit). Jäin ovensuuhun odottelemaan, kun Wiltsu yleensä käy ruokailun jälkeen vain nostamassa koipeaan ja haluaa heti takaisin sisälle. Vaan eipä halunnutkaan tänään. Pistin siis oven kiinni ja siirryin seuraamaan tilannetta ikkunasta.

Hetkinen hei, siis mitä tässä tapahtuu?

Hetken päästä todistin aivan uskomatonta näkyä. Wiltsu makasi Boden edessä maassa pylly pystyssä. Jonkin aikaa kesti, ennen kuin tajusin mitä siinä tapahtui; Wiltsu haki Bodea leikkiin. Ihan oikeasti! Ja monta kertaa! Bode oli hetken aikaa yhtä hölmistynyt kuin minäkin eikä ymmärtänyt ihan heti lähteä leikkiin mukaan. Mutta kun Wiltsu oli muutaman kutsun esittänyt, niin Bodekin uskoi, että tämä on nyt ihan totta. Ja sitten sitä mentiin…

Mulle tuli kiire rynnätä yläkertaan hakemaan kameraa. Pitihän sitä nyt jotain todistusaineistoa saada näin harvinaisesta ja epätavallisesta tapahtumasta. Ihme ja kumma, pattereista ei loppunut virta, mutta ihan ilman vastoinkäymisiä ei tietystikään selvitty; muistikortti oli täynnä yhden kuvan näpättyäni. Mutta onneksi leikki jatkui niin pitkään, että ehdin kylmästi raakata joitain vanhimpia kuvia kortilta pois, että saisin edes yhden sellaisen kuvan, mistä näkisi, mitä pojat puuhasivat.

Peuhaaminen jatkui ja jatkui. Olin jo varma, että Wiltsu pitää kohta kiikuttaa lääkäriin, sen täytyi olla sairas kun noin innokkaasti halusi leikkiä Boden kanssa. Normaalisti se saattaa ihan pienen hetken osoittaa kiinnostustaan Bodea kohtaan ja sen jälkeen alkaa taas nurina, että viekää tuo pois, jos se ei anna mun olla rauhassa.

No niinpä tietysti…
Olisihan tuo pitänyt arvata,
mistä Wiltsun yllättävä kiinnostus Bodea kohtaan johtui

Väärä hälytys

Mun oli pakko siirtyä takaisin sisälle, kun en ollut edes takkia ehtinyt heittää niskaani. Jaloissakin oli vain ainot, joten piti kuvata poikien touhua yläilmoista terassilla seisten

Jatkoin tilanteen seuraamista ikkunasta. Ja hetken päästä selvisi, mistä Wiltsun epänormaali käytös johtui. Ei se ollutkaan kipeä, se oli vaan taas saanut päähänsä, että Bode on sittenkin tyttö! Ja mitäpä siihen sanoisi. Molemmilla oli tosi kivaa, Bode oli onnesta soikeana, kun Wiltsu halusi leikkiä ja peuhata sen kanssa ja Wiltsu riehui kerrankin oikein kunnolla. Ei kai siitä mitään haittaakaan voi olla, että toinen on lemmekkäällä tuulella ja toinen ei ymmärrä, että peuhaamishalukkuuteen on joku ihan muu syy kuin halu leikkiä? Molemmilla kun oli hurrrrjan hauskaa!

Otin eilenkin Wiltsun hakuilemaan, kun meillä meni viime kerta niin pahasti penkin alle. Ajattelin, että saadaan yhdet kunnon treenit Wiltsun kanssa läpi ja sitten voin taas keskittyä Bodeen - ainakin siksi aikaa, kunnes päästään taas jälkeilemään. Vaan toisin kävi

Kaikki meni pieleen. Ensinnäkin sattui viikon kurjin keli treenipäiväksi (ja mikähän siinä muka on jotenkin poikkeuksellista - ei sitten niin mikään…). Treeneissä piti olla tarjolla kakkua vaan eipä ollutkaan. Ihan turhaan olin jättänyt mahaan reilusti tilaa herkuille. Ja jälleen kerran kastelin kenkäni jo heti alkuun aluetta tallottaessa. Tällä kertaa en astunut veteen, mutta upposin sen verran syvälle hankeen, että kenkä hörppäsi pari litraa lunta sisäänsä ja ennen kuin pääsin kengän tyhjentämään, oli iso osa lumesta jo sulanut ja kastellut sukat Ehkä minä joskus opin pukeutumaan kelin mukaan…

Kiva päästä metsään juoksentelemaan

Itse treeneissä Wiltsua kiinnosti jälleen kaikki muu kuin metsässä makaavat äijät. Tällä kertaa merkkailut ja haistelut eivät olleet niin suuressa osassa kuin edellisellä kerralla, mutta nyt se juoksenteli sitäkin enemmän ihan päättömästi sinne tänne.

Ensimmäiseltä äijältä tarvittiin avuksi äänimerkki, että Wiltsu muisti mitä oltiin tekemässä. Äänimerkin jälkeen herra suvaitsi mennä maalimiehen luo, mutta oli kuulemma suunnitellut häippäsevänsä. Onneksi maalimies toimi nopeasti ja sai pojan pysymään luonaan (en huomannut kysyä, oliko Wiltsu yrittänyt lähteä jo ennen kuin aloitti ilmaisun vaiko vasta haukkujen välissä?). Yleensä se on pysynyt maalimiehen luona ihan hyvin. En tiedä mistä moinen johtui.

Toinen äijä makasi kaatuneen puunrungon päällä noin metrin korkeudella (?) maasta. Useamman lähetysyrityksen ja lähetyspaikanvaihdon jälkeen homma vihdoin hoitui.

Viimeinen äijä joutui näyttäytymään pariinkin otteeseen, ennen kuin herra suvaitsi jättää koheltamisen ja ryhtyä työskentelemään.

Kaikki tämä eikä edes kakkua ollut tarjolla on se vaan niin väärin!

Kerrankin olen ajoissa liikkeellä ja osallistun jo heti ensimmäisenä päivänä koirakuvat-viikkohaasteeseen enkä vetkuttele viime tippaan, kuten yleensä!

Jos ei näin isolla nenällä haista hyvin, niin millä sitten?
(lokakuu 07)

Haasteen aiheena on tällä kertaa haju ja siitä tulikin heti mieleeni Boden iiiso nenä, joka tuppautuu ihan joka paikkaan ja jolla kelpaa kyllä kieltämättä haistella! Mutta koska edellisen viikon haasteen teema jäi mulla “päälle”, niin kaivoin vain muutaman vanhan kuvan koneen sisuksista (ja noh, yhden kuvan sentään skannasin)… Toivotaan, että laiskuus olisi seuraavaan haasteeseen mennessä jo vihdoin tiessään tai helpottanut ainakin sen verran, että saisin vihdoin viimein edes muutaman uudenkin kuvan näytille.

Mitä oot syönny?
Kyselee Wiltsu ja haistelee Missun suupieliä tarkistaakseen, ettei Missu vaan ole saanut salaa mitään herkkuja.
(huhtikuu 06)

Wiltsu haistaa herkästi ruuan ja kaiken syötäväksi kelpaavan (siis Wiltsun mielestä). Vielä jokin aika sitten siltä ei ollut mikään kaapin ulkopuolella oleva syötävä turvassa. Pisteli kerran jopa tiskipöydälle hetkeksi vartioimatta jätetyn viinirypäletertun rankoineen päivineen poskeensa… Onneksi se nykyisin jo tietää ja uskoo, ettei kuole nälkään, vaikkei ihan kaikkea haistamaansa ruokaa yrittäisikään napata.

Missun nenäharrastuksiin taas kuuluu lumihankeen kaivautuminen. Tai kuului silloin, kun lunta vielä täällä tavattiin Tänä talvena ei lunta ole riittävästi maahan jäänyt, että harrastusta olisi voinut jatkaa. Normaalisti Missulta häviää vain kuono-osa lumeen, joskus lähes koko pää, mutta muutaman kerran on meinannut hävitä koko koira lumen alle, kuten alla olevasta kuvasta voi nähdä.

Pellolla tuli lumen alta joku niin kiinnostava haju, että Missu päätti kaivautua vaikka Kiinaan asti hajunlähteen löytääkseen… vain pylly näkyy enää maanpinnalla. (maaliskuu 00)